Katsellessani Suomen taistelua lentopallovoitosta Italiaa vastaan, mieleen tuli sinnikkyys.  Joskus kysyn itseltäni, olenko ollut sinnikäs saatuani käydyksi oppikoulun loppuun. Kun olen rehellinen, niin tuskin olin sinnikäs oppikoulun eri vaiheissani. Minusta tuntuu näin jälkeen päin ajatellen, ettei vaadi kovaa sinnikkyyttä saada joka vuosi neljät ehdot (englannin ja ruotsin kielestä, algebrasta ja geometriasta). Joka kesä myymäläapulaisäitini maksoi satojen markkoja hinnan ehtojen suorittamiseen tähtäävistä preppauskursseista. Todennäköisesti rehtori oli opastanut näiden aineiden opettajia niin, että minut oli   tämän jälkeen päästettävä seuraavalle luokalle. Yksi poikkeus oli: Viidennen oppikoululuokan kävin kahteen kertaan. Kävin siis oppikoulua yhdeksän vuotta ja aina ehdoilla. Eikö tämä muka oles sinnikkyyttä? Ei ole, se on laiskuutta ja välinpitämättömyyttä. Äitini oli lähes koko kouluajan jankuttanut vieressäni ja talonväen kuulleen, että Pekasta tulee työmies. Mikäp...