Pisara suuruudenhullutta sekoitettuna vainoharhaisuuteen on monen despootin välttämättömät edellytykset ns suurtekojen aikaansaamiselle. Rajojen kaatamisen ja suurvallan luomisen rakentamiselle pyritään luomaan kollektiivisen totuuden sävy. Hitler käytti symbolinaan Zarathustran vuorilta laskeutumista nostamaan yli-ihmiset valtaan ja muut orjikseen. Hitler matkustikin teollisuusmiesten kustantamalla lentokoneella Saksaa ristiin rastiin. Ennen laskeutumista hän määräsi pilottien kiertelemään koneella kaupungin yläpuolella ja sitten tekemään zarathustramaisen laskeutumisen kaupunkiin. Hän kävin Wagnerin oopperoissa ja otti niistä mallia, miten tehokas ja villitsevä puhe pidetään. Kotona harjoittelu jatkui. Leni Riefenstahl ohjasi propaganda elokuvan Tahon riemuvoitto natsien puoluekokoukselle 1935 Nurmbergissa. Kokous oli niin valtava. että lähiympäristö oli ulosteiden vallassa. Nicole Ceausescu oli romanialainen su...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)