Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Guggenheim merkityt tekstit.


1807. Guggenheimin vaikuttavuusselvitys

      Taloustutkimus Oy on siis tehnyt uuden kiistellyn Guggenheim museon vaikuttavuusselvityksen haastattelemalla noin 2000 brittiä ja eräiden muiden maiden kansalaisia. Suomen kansalaisten olisi ollut erittäin tärkeä tietää, miten haastateltavat valittiin ja mitä kysyttiin, koska se vaikuttaa ratkaisevasti lopputulokseen.      Olin aikoinani tekemässä vastaavan laista selvitystä Taasianjoen vesistöjärjestelyjen virkistyskäyttövaikutuksista. Luulen, että päämetodi käytännön sisältö ei ole muuttunut siitä Geggenheim päiviin.      Minulla oli vakiokysymykset Volkkarin lokerossa kierrellessäni joen taloja ja rantoja, jotka vielä silloin olivat kauniita kumpareineen, laitureineen ja verkkotelineineen. Kyselin tapaamiltani ihmisiltä, montako kertaa he käyvät uimassa, uistelemassa, soutelemassa, aurinko-otattamassa, jne. Jokaiselle virkistysmuodolle ja -keralle oli määritelty hinta, esimerkiksi yksi uintikerta arvotett...

1651. Miksi Tanssitalo Helsinkiin

     Päivän HS:n mukaan Helsingin kärkipoliitikot kannattavat Tanssitalon rakentamista. Aikoinaan presidentti Halosen sisäministeriön kansliapäälliköksi demarien mandaatilta nimittämä ap. johtaja Ritva Viljanen on vastustavalla kannalla. Hänen pitkä polveileva virkamiesvastauksensa HS:ssä tanssitalokysymykseen muistuttaa tyypillisen poliitikon sanailua. Nyt Viljaselta tarvitaan samanlaista päättäväisyyttä tanssitalon puolesta, mitä hän osoitti 1990-luvun alussa, kun hän sai valtion tunnustuksen läänien lakkauttamisen hyväksi tehdystä työstä.       Tanssi on ihmisen vanhimpia tunteiden esittämistapoja, joka sytytti koko yhteisössä polttavia mielialoja ja väkeviä sielun purkauksia. Taiteellisen ilmaisuvoimansa ja antinsa lisäksi tanssi kehittää koko kehon fysiikka, koordinaatiota, liikeratojen hallintaa. Se voi olla myös voimakas itseilmaisun ja terapeuttisen kokemuksen keino. Tänä päivänä tanssin esittäjien ja harrastajien joukko ulottuu huippuartistei...

1257. Guggenheim museon kuusi vaihtoehtoa

Vaihtoehtoja oli todellisuudessa 1700. Tämä hämmästyttävä määrä saatiin aikaan muutamassa kuukaudessa. Se kuvaa hyvin museon tämän hetkistä suunnittelun ja päätöksenteon tilaa, epävarmuutta joka suunnassa. Käsillä olevan kuuden vaihtoehdon laatijat ovat esittäneet ratkaisunsa vastaamaan hankkeen alustavaa luonnetta periaatteella "katsotan mitä tapahtuu".  Todennäköisesti laatijat ovat käyttäneet melko rankasti hyväkseen" vanhoja pohjia".  Ei ollenkaan huono idea. Monessa arkkitehtikilpailussa on käynyt niin, että lopputulos ei juuri muistuta alkuperäisä luonnoksia. Jotain piirteitä saattaa pysyä mukana loppuun asti, mutta kokonaisvaikutelma on aivan muuta. Työn tilaaja painotti televisiossa muutama päivä siten, että museokompleksin on  heijastettava kaupungin sosiaalista mielenlaatua ja henkeä. Tämän vaatimuksen esitetyt vaihtoehdot yhdeltä osin toteuttavat herättämällä taideteoksina tunteita. Millaisia tunteita? Tämä jää kunkin ka...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *