Jo keväällä Sailas kertoi ministeriön johtoryhmässä valtion kirstuun tarvittavan 16 miljardia markkaa uhkaavan pankkikriisin torjumiseksi. Myöhemmin osoittautui, että tämä Sailaksen puheenvuoro oli tärkeä informaatio. Se vaikutti siihen, että Suomi pelastui pahimmalta, koska sen ansiosta voitiin ajoissa ryhtyä toimenpiteisiin täydellisen katastrofin välttämiseksi. Kesällä ministeriön budjettiriihessä asia ei enää herättänyt keskustelua, sillä se ei ollut silloin uutinen vaan karu tosiasia. Esiteltyäni riihessä osastolleni kuuluvut asiat, niiden joukossa katsastuskonttorien liikelaitostamisen, Viinanen halusi yhtiöittää konttorit jo seuraavaksi vuodeksi. Epäiltyäni näin suurta ja nopeaa muutosta sain Viinasen lykkäämään liikelaitostamista vuodella.
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)