Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella vanhemmat merkityt tekstit.


2299. Sukupolvien välinen hyvinvointiero on itse aiheutettu

     Yle uutisoi 12.7.2019   https://yle.fi/uutiset/3-10875153 sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta. Uutisen mukaan Vihreiden   Iiris Suomela väitti nykynuorten olevan köyhempiä   kuin edeltäjänsä, mihin Taloussanomien Arno Ahosniemi provokatorisesti totesi nykynuorten köyhyydessään edustavan syöttöporsasta. Myös Turun Yliopiston Jari Erola suhtautuu epäillen Suomelan väitteeseen.   Tietokirjailija Pasi Toivanen käsittelee oikeudenmukaisuutta jo analyyttisemmin todeten, ettei väitettyä epäoikeudenmukaisuutta voi selittää vallitsevilla poliittisilla ja taloudellisilla toimintatavoilla, vaan rakenteiden merkityksellä on vaikutusta köyhyysväittämään.      Ilmaisu sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus vilahteleekin vähän väliä poliitikkojen, korkeiden virkamiesten, tutkijoiden ja tavallisen kansan sanoissa ja teksteissä. Ilmaisu on kuitenkin hyvin haavoittuvainen monesta syystä.      Ensiksi jos sukupolvi katsotaan o...

1974. Suudelma pikku kullannupulle

     Suudelma on aina paikallaan lapsoselle. Heihin on kätketty salaisuudet ja tulevaisuudet. Mitä ne ovat, ei tunneta. Mutta monet vanhemmat näyttävät sen tietävän avittamalla nuppujaan olan takaa oikeille teille, siis vanhempien mielestä oikeille. Tässä ei tarkoitetta hyviä universaaleja moraalisia oppeja, vaan konkreettista kehitysnäkymiä tai uria.      Totta kai lapsi on vanhempien mielestä hiljaisella tavalla heidän sisimmässään aina ihmelapsi. Mutta ongelmia saattaa tulla jos lapsi näyttää aikuisten kriteerein älykkäältä. Hänellä on kolmivuotiaana suuri sanavarasto, hän loputtoman utelias, keksi leikkejä, jopa lukee, ymmärtää suuremmuudet, asettaa  palikoita järjestykseen, jne. Tähän asti kaikki on vielä hyvin.      Jos tällainen lapsi saa kuulla vanhemmiltaan jatkuvina salakavalina kommentteina ja vihjeinä, kuinka fiksu hän on ja kuinka hänestä tulee sitä ja tätä. Ja jos vielä isovanhemmat ja ystävät jatkavat sama...

1319. Lapsinerot

     Totta kai lapsi on vanhempien mielestä hiljaisella tavalla heidän sisimmässään aina ihmelapsi. Mutta ongelmia saattaa tulla jos lapsi näyttää aikuisten kriteerein älykkäältä. Hänellä on kolmivuotiaana suuri sanvarasto, hän loputtoman utelias, keksi leikkejä, jopa lukee, ymmärtää suuremmuudet, asettaa   palikoita järjestykseen, jne. Tähän asti kaikki on vielä hyvin.

1118. Vanhempien ero – ruma henkinen taistelu

     Mannerheimin Lastensuojeluliiton vastaava projektityöntekijä Marja Olli esitteli Aamu-tv:ssä liiton laatimaa opasta vanhempien erosta. Tärkeä ja tarpeellinen opas.      Muutamia keskeisiä oppaan pointteja ovat:     *hyvä ero on parempi kuin huono avioliitto     *olisi hyvä, että vanhemmat käyttäytyisivät kohteliaasti toisilleen     *vanhemmat olisivat kiinnostuneita, miten nuoret selviytyvät erosta     *parempi niin, että vanhemmat olisivat onnellisia     *äidillä on oma tarina ja isällä omansa, mutta nuori ei voi olla sovittelija siinä välissä.      Useimmat erot menevät kohtuullisen hyvässä hengessä. Eroja on kuitenkin monenlaisia.      Pahimmassa tapauksissa toinen vanhemmista syvässä traumassaan voi nujertaa ja käännyttää nuoren toisen vanhemman helmoihin.      Silloin kun e...

503. Tosi joulutarina ilmastomuutoksesta

Televisio 1:n prisma ohjelmassa 23.12. esitettiin huima tositarina, joka voi tuoda toivoa tämän päivän ahdistukseen. Etelä-Amerikasta oli tuotu Australiaan vuosi kymmeniä sitten jättikonna, sammakkolaji, jota harvinaiset Australian kvollit, hiiret, söivät herkkunaan. Konna oli myrkyllistä ja tämän seurauksena kvolleja uhkasi kuoleminen sukupuuttoon. Australialainen tohtori Jonathan Webb päätti pelastaa kvollit. Hän poisti kiinni ottamistaan konnista myrkyllisen selkäosan ja korvasi sen myrkyn aineella, joka aiheutti kvolleille pahoinvointia, muttei tappanut niitä.  Tämän jälkeen hän syötti laboratoriossaan kvolleille pahoinvointia aiheuttavaa konnan lihaa. Kvollit kokiessaan lihan aiheuttavan pahaa oloa oppivat nopeasti olemaan syömättä sitä. Webb päästi näin opettamansa kvollit luontoon lisääntymään. Ja kas kummaa, kvolliemot opettivat jälkeläisilleen olemaan  vaanimatta ja syömättä konnia. Nyt ilmastomuutoksen jäljet näyttäytyvät Pohjois-Amerikan ennen näkemättöminä jä...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *