Johtavissa viroissa olevat ovat yhä suuremassa mittakaavassa ylimmän ja toiseksi ylimmän yhteiskuntaluokan edustajia. Heiden lausunnoistaan ja mediaesiintymisistään tulee väkisinkin, jopa heidän sitä tajuamattaan, esiin yläluokkaisen maailmankuvan arvonäkemykset. Tässä saatetaan mennä jopa niin pitkälle, että heidän puheitaan aletaan pitää kyseenalaistamatta totena, jolloin poliittisessa vallassa olevien retoriset mielipiteet muuttuvat myös todeksi, esimerkiksi kestävyysvaje nopeasti umpeen ta sunnuntailisät pois. Tämä hetken Suomen poliittisessa tilassa yllä karkeasti kuvattuun ns. oikeistolaistumiseen liittyy merkillinen satunnaistekijä: perussuomalisten oli uskottavuussyistä pakko tässä hetkessä mennä hallitukseen; ja niinpä jouduttiin kummalliseen tilanteeseen, jossa hallituspuolueiden äänestäjäkunnasta valta osa kuuluu alempiin yhteiskuntaluokkiin, mutta hallitus ajaa kuitenkin pääsääntöisesti kahden ylimmän yhteiskuntaluokan e...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)