Muutamat kirjat ovat jättäneet ajatusmaailmaani lähtömättämiä mielleyhtymiä, jotka puhahtelevat esiin sattumanvaraisesti tai sopivan ulkopuolisen tapahtuman virikkeestä minä maailmassani. Se alkoi siitä, kun Kalle renki luki minulle Dofoen Robison Cruseota. Mielikuvitukseni ei tahtonut pysyä talvituuleen riivaamassa tuvassa Kallen tupakan käheyttämän äänen selostaessa minulle saaren monivaiheisia tapahtumia. Mieleni kyti palavasti päästä käsiksi siihen, miten yksinäinen kaveri selviää yksin autiolla saarella. Mika Valtarin Sinuhe egyptiläinen oli nuorelle pojalle jymy kokemus. Se muodostui jo muutaman kymmen sivun jälkeen Valtarin sanoin katkeran suloiseksi seikkailu-, sota ja historia retkeksi, jota paikka paikoin väritti Valtarin termein iloitseminen naisen kanssa. Se piti lukea käsiin saatuani heti kannesta kanteen. Venäläiset klassikot kiitävät tänä päivänäkin armottomina tarinoina ja juonen maisemien muutoksina pitkin aroa majataloista ja sodista toiseen. Tolstoin Sota ja rauha ki...

Julkisuudessa on usein esillä, kuinka  lukemisen innostus on hiipunut. Tämän katsotaan koskevan erityisesti poikia. Lukeminen ei ainoastaan avaa vanhoja maailmoja, vaan tarjoaa elämän mittaisen varaston poimia nykyelämiseen rinnastuksia ja erilaisuuksia. Kirjat tarjoavat käsiteltäviksi ihmiskohtaloita ja mielikuvia siitä, miten kummallisesti asiat joillekin voivat tapahtua ja elämä oudosti keikahtaa. Lukemisen avulla voi saada käsityksiä siitä, miten asiat ovat jossain päin maailmaan kehittyneet juuri niin kuin ovat kehittyneet. Jossain nykyhetken tilanteessa lukemisen jättämä muistikontakti saattaa tuoda silmien eteen aineksia iloisuuden hurmasta, surun harsoista, hilpeistä onnen hetkistä ja karun sattuman parantavasta voimasta. Lukemisen tarjoama tietopohja voi huomaamattaan ilman ponnisteluja tuoda mieleen näkymän, joka resonoi henkilön jonkin välähtävän hetken tunnelman kanssa. Lukeminen ei tuo viisautta, vaan se tarjoaa lukijalle kuvitteellisen valtaistuimen, jossa voi vain is...

Kirjallisuus ystäväni varotti kertomasta mitään sankaritarinoita. Niinpä kirjoitin rehellisesti, että oppikoulun pääsin 3. vara paikalta enkä osannut silloin vielä kunnolla kirjoittaa puhumattakaan murtoluvuilla laskentaa, ja sain oppikoulussa jokaisella luokalla vähintään kahdet ehdot ja matematiikassa aina. Itse ainoin purkka vihaani projektilla kirjoittaa teos Konsultin Muistelmat. HS:ssä pohdittiin voisiko kirjallisuus olla lääke vihan epidemiaan. Kysymykseen voi kääntää myös, onko kirjoittaminen lääke vihan laannuttamiseen. Muutaman viikon puurtamisen jälkeen eräs kirjallisuus ystävänä kysäisi, olenko lukenut Albert Camus’n romaania Rutto. Myönnettyäni sen joskus lukeneeni hän kehotti lukemaan sen vielä kerran. Kirjan teksti on lyhyttä, mutta silti ilmeikästä. En edes kuvittele olevani mikään Camus, mutta Rutto sai minut välttämään adjektiiveja, pitkiä lauseita ja tekstin ja monipolvista kerrontaa. Siis piti kirjoitta toettavaa tekstiä. Onnistuin olemaan koko kirjoittamisen aj...

Olen kaivannut tekoälyltä apua esimerkiksi sen muistamiseen, minkä tyyppiseksi henkilö A on muodostunut kirjaluonnoksen edellisten kuvausten perusteella. Tästä seuraa looginen jatkokysymys, miten aiemman kirjotetun perusteella seuraava kohtaus tulisi kirjoittaa tai ainakin sille ehdotuksia tai vaihtoehtoja. Nyt olen joutunut pitämään apulistoja tapahtuminen kuluista ja henkilötyypeistä pysyäkseni kärryillä kirjoittamistani. Tämä siksi, etten kirjoita päivässä kuin kaksi kolme tuntia ja sillionkin kaikki on vain luonnosta, jota joutuu vähän väliä kelaamaan alusta loppuun, jotta jonkinlainen kokonaiskuva säilyisi päässä. Luulisin, etteivät kokeneimmat ja nuoremmat kirjoittajat tarvitse tällaisia apukeinoja. Ja voi olla niin, että tällaisia tekoälyjä Suomessa onkin. HS:n 2.12. tiedeosastolla on kerrottu GPT-3:sta, joka näyttää ylittävän reilusti kirjoittajan vaatimukset.

      Kirjojen määrän jatkuva kasvu ei näytä noudattavan edes alkuräjähdyksen periaatetta, jossa kappaleet etääntyvän kiihtyvästi toisistaan, mutta massaa ei synny lisää. Kirjateollisuus on kaksinkertaistanut suhteellisuusteorian Mitä enemmän kirjat etääntyvät toisistaan, sitä enemmän massaa syntyy.      P erustan tällä luo se, että kirjailijat eivät ota vastuuta teoksistaan, vaan kirjan roolihenkilöt pannaan vastuuseen kirjan synneistä ja teoista. Hyvä esimerkki tästä oli hiljattain erään kirjailijan haastattelu aamun televisiossa, jossa haastattelija paheksui kirjan jatkuvia ja suunnitelmallisia rivoja kohtauksia, mutta kas, kirjailijan mielestä se mitä kirjassa puhuttiin ja puuhattiin, oli kirjan erään roolihenkilön, terapeutin vastuulla.      Kirjailijat eivät ymmärrä tai viitsi loppuun asti ajatella, että ihmismassoin tehoaa johdonmukainen illusionismi paremmin kuin faktat. Mitä enemmän ja erilaisempia ihmisiä meidän maapalolle luonnon...

     Oppikouluni oli loppua siihen, kun en oppikirjan puuttuessa ja lukihäiriön takia oppinut lauseen jäsentämistä ja oikeinkirjoitusta. Opettaja laati minua varten erityiskokeen kotona illalla tehtäväksi aamuun mennessä. Jos reputtaisin siitä, ulisin ulkona oppikoulusta. Onneksi onnistuin. Ylioppilaskokeissa kirjoitin vain muutaman sanan päälauseita, ja sain apron.      Yliopistossa fysiikan apron töissä   kaverini näytti, miten kirjoitustyö jäsennellään. Siinä tapahtui minulle suuri oivallus: pitää ensin miettiä, mitä esittää ja sen jälkeen missä järjestyksessä.      Matematiikan laudaturtyössäni (20 s.) oli vain muutama sana ja loput symboleja, mutta sen piti olla johdonmukainen ja sisältää vain välttämättömän. Tämä opetti tiivistämisen taitoa.      Ensimmäisessä työpaikassani jouduin kirjoittamaan runsaasti piirihallinnolle ohjeita, miten missäkin tilanteessa menetellään. Pomo ei hyväksynyt moni tulkinnallis...

     Kirjailijat eivät ole huijareita sen takia, että he keksivät juttunsa. Meistähän itse kukin viljelee valkoisia valheita. Kirjailijat pystyvät kuitenkin sanomaan, mitä toinen ihminen ajattelee ja millä motiivilla tämä tekee tekojaan, joita kukaan ei ole nähnyt.      Tämän vielä pysyisi vielä jotenkuten hyväksymään arkielämän rajoissa, mutta hälytyskellot alkavat soida, kun kirjailijat kykenevät kertomaan ihmisten teoista toiselle puolelle maapalloa siellä käymättä ja turvautumatta teknologian apuun.      Kaiken lisäksi näin menetellessään kirjailijoiden pitäisi olla yhtä aikaa läsnä ainakin kolmessa eri paikassa.      Lopullisesti katala huijaus paljastuu käydessä ilmi, että kerrottuja henkilöitä ja tekoja ei ole olemassakaan ja siitä huolimatta lukijat ottavat ne omakseen.  Siksi kirjailijat ovat varallisia vallanpitäjille.