Muutamat kirjat ovat jättäneet ajatusmaailmaani lähtömättämiä mielleyhtymiä, jotka puhahtelevat esiin sattumanvaraisesti tai sopivan ulkopuolisen tapahtuman virikkeestä minä maailmassani. Se alkoi siitä, kun Kalle renki luki minulle Dofoen Robison Cruseota. Mielikuvitukseni ei tahtonut pysyä talvituuleen riivaamassa tuvassa Kallen tupakan käheyttämän äänen selostaessa minulle saaren monivaiheisia tapahtumia. Mieleni kyti palavasti päästä käsiksi siihen, miten yksinäinen kaveri selviää yksin autiolla saarella. Mika Valtarin Sinuhe egyptiläinen oli nuorelle pojalle jymy kokemus. Se muodostui jo muutaman kymmen sivun jälkeen Valtarin sanoin katkeran suloiseksi seikkailu-, sota ja historia retkeksi, jota paikka paikoin väritti Valtarin termein iloitseminen naisen kanssa. Se piti lukea käsiin saatuani heti kannesta kanteen. Venäläiset klassikot kiitävät tänä päivänäkin armottomina tarinoina ja juonen maisemien muutoksina pitkin aroa majataloista ja sodista toiseen. Tolstoin Sota ja rauha kirja jätti pysyvän mielikuvan venäläisestä yhteiskunnasta 1800-luvulla ja sen aateliston elämäntavoista. Siitä tulee väkisinkin mieleen nykyisen venäläisen eliitin elämätyyli verrattuna 200 vuotta aikaisempaan. Matkatessa Venäjän rautateillä pitkin tasamaita ja entisiä aroja mieleeni nousee kyyditykset Siperiaan. John Steinbeckin vihan hedelmät leikkasi Yhdysvaltin maaseudun elämää kehystettynä koston, rakkauden ja itsekkyyden ja anteeksiannon ilmapiirillä. Vielä on pakko mainita Linnan Tuntematon sotilas, joka 1950-luvuan alussa ravisteli teini-ikäisen pojan mieltä. Pohjanmaan lestadiolaispiireissä kirjaa piti lukea salassa sen hävyttömän kielienkäytön takia. Saarnamiehet sitä kyllä lukivat kammareissaan, mutta rahvas pysyköön erossa siitä.
On vaikeaa kuvitella, millainen ihminen minusta olisi tullut, ellen olisi lukenut satoihin kappaleisin noussutta romaani määrää. Ilmeisesti runsas lukemien liittyy muistin ja mielikuvituksen kehitykseen, Voidaan myös ajatella, että lukemien lataa mielikuvia ja ajatuksia pään sisäiselle alustelle ja muisti työstä sieltä näkemyksiä. Kaikan tämän mahdollistaa lukeminen. Itse kullakin on kokemuksia, miten jonkin kirjan tapahtumat ja kuvaukset ovat säilyneet vuosi kausia mielessä ja muokanneet pysyviä käsityksiä tapahtumien virroista ja niihin liittyvistä tunnetiloista ja erilaisista maailman katsomuksista.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti