Tämän päivän HS:n haastattelema professori Joathan Yorkin kertoi osuvasti lasten kännyköiden käytön haittapuolista. Hän vertaa kiihtyvästi lisääntyvää kännyköiden käyttöä savuun, joka on pikkuhiljaa myrkyttämässä lasten kasvuympäristöä. Professoria vapaasti tulkiten lapset eivät enää leiki eivätkä melskaa naapuri lasten kanssa, vaan käpertyvät omiin kännykkä kupliinsa, jolloin heidän kokemusmaailmansa kieroutuu vieraaksi todellisuudelta. Kerron esimerkin sota-ajan leikistä, jossa todellisuus oli leikin keskeinen elementti.
Heti sotien jälkeen koko talon ja
lähitalon 10-15 vuoden ikäiset pojat ja miksei tytötkin saattoivat kokoontua talon
pihamaalle ja muodostaa siellä kaksi yhtä suurta joukkuetta. Tarkoituksena oli kummallakin
joukkueella mennä piiloon niin, ettei toinen joukkue nähnyt toisen jäseniä.
Piilopaikkoina olivat navetat, tallit ja niiden yliset, heinäsuovat, riihet, pensat,
saunan takaiset, jne. Joka näki toisen joukkueen jäsenen, sanoi ”pum, pum, olet
kuollut”. Näin jatketiin niin kauan,
ettei toisesta joukkueesta ollut ”elossa” ketään. Rintamalinjat ja kielletyt
alueet sovittiin etukäteen.
Jälkeen päin vähän hirvittää silloinen
kielen käyttö, mutta tämä sotapeli oli Pohjanmaalla hyvin suosittua.
Kommentit
Lähetä kommentti