Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella komitea merkityt tekstit.


2609. Karattuaan pesänjaosta lakimies joutui helvettiin

Olen pääpiirteittäin yhtä mieltä Mika Sutelan päivän HS:n mielipideosion kirjotuksesta juristien nykyistä monipuolisemmasta koulutuksesta. Hän kaipasi juristi koulutukseen lisää yhteiskunnallisia opintoja. Sutela tarkasteli asia juristin päivittäisen työn näkökulmasta. Minä yritän tuoda esiin juristi koulutuksen puutteellisuuksia lain laatimisessa. Keskimäärin uuden lain laatiminen tapahtuu ryhmätyönä. Jostain syytä komitea työtä aletiin vieroksua 1980-luvulle tultaessa ja sen sijaan yhä useammin perustettiin moniporainen projektiorganisaatio ohjausryhmineen johtoryhmineen ja työryhmineen. Tällaiseen käännökseen yhtenä syynä oli julkishallinnossa roihuamaan leimahtanut projektityöskentelyn vimma. Tuntuu triviaalilta ajatella, että koululutuskeskukset nujersivat komiteatyön ja kaappasivat vallan siitä, minkälaisella organisoinnilla lain kirjoittaminen järjestään. Yksikköni yritti tuoda lain laatimistyöhön matemaattista lähestymistapaa ja myös itse lakiehdotuksen kirjoittamiseen. A...

1763. Välikysymys Stubbin asemasta

     Valtiovarainministerin aloituspuheenvuoro oli odotetun ärhäkkä, puolustukseen sopivan perusteellinen ja harkitun ilmaisuvoimainen. Siitä kuului ja näki heti, että Stubb ei enää keskustelussa asiaa palaa paitsi loppupuheenvuorossaan, jossa hän esiintyi nöyränä.      Keskustelun pääsisältö oli kuitenkin lain valmistelun heikko taso. Tässä tuli esiin, kuinka sukupolvet vierivät etten päin ja samat asiat täytyy keksiä aina uudestaan. Sääliksi käy kansliapäällikkö Tiina Astolaa, joka on jo 1970-lvuvlta lähtien ollut mukana kymmenissä lainsäädännön tason nostamishakkeissa. Milloin lisättiin lainvalmistelijoiden koulutusta, milloin laadittiin uusia oppaita ja milloin pohdittiin vaikutuksien selvittämistä. Ei saa olla kyyninen, mutta kannustavassa mielessä on todettava, että kymmenistä vaikuttavuuden selvittämistoimenpiteistä huolimatta vaikuttavuuskysymys on jäänyt kylmenneeksi ongelmaksi. Täytyy vain uskoa, että uudet vereksiset voimat tuovat p...

603. Kataisen komitea ministeriöiden asemasta

Päivän Helsingin Sanomien mielipideosiossa entinen  kansliapäällikkö Juhani Korpela otti kantaa Kataisen asettamaan valtioneuvosten kehittämäistä pohtivaan komiteaan. Käytännössä komitean tavoite tarkoittaa eri ministeriöiden kuromista nykyistä yhtenäisemmiksi ja valtioneuvostoa pääministerivetoiseksi. Korpelan mielestä tämä ei hevin onnisti komitean toimeksiannolla. Sen sijaan Korpelan mukaan valtioneuvostoa voiodan tiivistää kansliapäälliköiden valta  palamalla entiselleen poliittisen virkamiesten karsimisella, pääministerin kanslian päällikön johtamisen terävöittämisellä ja  ministerivaliokuntien ja hallituksen iltakoulun toiminnan tehostamisella. Nämä ovat kannatettavia näkökulmia. Sekä hallituksen että Korpelan tarkastelussa on jäänyt vähemmälle maamme monipuoluejärjestelmän tuomat haasteet valtioneuvoston kehittämiselle. Jokainen ministeri haluaa poliittisista syistä pitää kiinni omasta sektoristaan ja mieluimmin kohottaa sen näkyvyyttä julkisuudessa kuin sope...

476. Hallitus panee ministeriöt uusiksi

Valtiovarainministeriön tiedotteen 182/2013 mukaan hallitus asettaa parlamentaarisen komitean yhtenäistämään ministeriöitä ja niiden asemaa. Tarkoituksena on muiden muassa arvioida ministeriöiden tehtäviä, virkamies- ja poliittista johtamista, pääministerin asemaa ja valtioneuvoston yhteyteen perustettavaa esikuntaelintä sekä johtamisresurssien irroittamista yhteiseen käyttöön. Muutos tulisi voimaan vuonna 2015. Nytilassa ei ole selkeää poliittisen ytimen johtamisprosessia, vaan ministeriöiden koneisto tuottaa erillisiä päätöksiä. Hanke on tärkeä, sillä sen lupputuloksena pitäisi olla järjestelmä, joka pitää dynaamisessa tasapainossa sektoriministeröiden itsenäisyytä ja ministerihallinnon ytimen. Suomen kaltaisessa monipuolejärjestelmässä ytimen saavuttaminen on haastavaa, mutta velkakriissä välttämätöntä. Tarkastellessa hankkeen kokonaisuutta se onnistuessaan saattaa eheyttää monipuoluejärjestelmän aiheuttamaa hajanaisuuta valtioneuvostossa ja tehostaa   poliitti...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *