Olen pääpiirteittäin yhtä mieltä Mika Sutelan päivän HS:n mielipideosion kirjotuksesta juristien nykyistä monipuolisemmasta koulutuksesta. Hän kaipasi juristi koulutukseen lisää yhteiskunnallisia opintoja. Sutela tarkasteli asia juristin päivittäisen työn näkökulmasta. Minä yritän tuoda esiin juristi koulutuksen puutteellisuuksia lain laatimisessa.
Keskimäärin uuden lain laatiminen tapahtuu ryhmätyönä. Jostain syytä komitea
työtä aletiin vieroksua 1980-luvulle tultaessa ja sen sijaan yhä useammin
perustettiin moniporainen projektiorganisaatio ohjausryhmineen johtoryhmineen ja
työryhmineen. Tällaiseen käännökseen yhtenä syynä oli julkishallinnossa roihuamaan
leimahtanut projektityöskentelyn vimma. Tuntuu triviaalilta ajatella, että koululutuskeskukset
nujersivat komiteatyön ja kaappasivat vallan siitä, minkälaisella
organisoinnilla lain kirjoittaminen järjestään.
Yksikköni yritti tuoda lain laatimistyöhön matemaattista lähestymistapaa ja
myös itse lakiehdotuksen kirjoittamiseen.
Ajatuksena oli saada lain juoni sellaiseksi niin, että olisi mahdollisimman
vähän viittauksia, mitä edellä on kirjoitettu. Tietysti tällainen
aksiomaattinen tapa ei siinä työssä toimi kuin paikka paikoin. Mutta uuden
lainlaatimisessa se voisi toimia hyvinkin pitkälle, kuten laessa
perusoikeuksien turvaamisesta.
Ideana oli laatia isoille seminaaritauluille mitä tavoitellaan, ketkä ovat asiakaita, hyötyjät ja häviäjät. Siis perus SWOT- kamaa. Ehdin esitellä kokouksessa ideaa 10 minuuttia, kunnes vanha oikeusministeriön vanha hallintoneuvos totesi, että siirrytään päiväjärjestykseen. Niinpä työ jatkuin niin, että vahoista ja uusista vastaavista laeista katsottiin, miten niissä oli sanamuodot järkeilty ja prosessia viety eteenpäin. En viitsinyt pyytää eroa työryhmästä, vaan istuin uskollisesti kaikissa kokouksissa vuoden kestäneen työn ajan.
Kommentit
Lähetä kommentti