Siirry pääsisältöön

2605. Hän oli toimintakykyien alkoholisti ja toimintakykyisempi lääkäri

Espanjan kieron Francon johdolla ei joutunut II maailmansodan taitelunäyttämöksi. Ei kuitenkaan kannata kadehtia maan kohtaloa, sillä se oli jo puoli vuosikymmentä aiemmin ennen natsi Saksan hyökkäystä Neuvostoliittoon joutunut sisällissodan raatelun kohteeksi. Tyranni Franco tapatti ilman oikeuden käyntiä 200000 kansalistan. Vainajat haudattiin sinne tänne maata, josta omaiset niitä vielä tänäänkin etsivät ja osin löytävät. Tässä piile vieläkin Espansan aikapommi.

Murhien takana oli yksi sen ja neljästä diktaattorista. Mussolini, Stalin ja Hitler olivat Francon ”petikavereita” räyhäävien ja kauheiden sotien aloittajina. Mussolini ehti ensimmäisenä nousta roomalaista kättään etuviistoon alkaen tappaa omia kansalaisiaan jo 1920-luvulla. Hitlerinkin oli tässä vaiheessa Francolta oppia saaneena hyvässä vauhdissa rikkoen Versaillesin rauhansopimusta valmistaen Neuvostoliiton alueella lentokoneita käyttöönsä. Churchill tähän aikaan poltteli sikariaan konjakkia siemaillen. Kaukana oli paha maailma.

Espanja ei ollut sisällissodassaan yksin vaan apua tuli Neuvostoliitosta, jonka lentokoneet tekivät hirveyksiä mm. Guernican pommituksilla, jossa ihmiset ammuttiin kaduille. Franco oli läpensä kamala ihminen suosien ja ylentäen omiaan ja panemalla kaivoksiin vastustajansa tai hirttämällä heitä oikopäätä ilma tuomioistuin käsittelyä.

Toisen maailman sodan alettua ja Hitlerin uhattua maata Franco salli Yhdysvaltain perustaa sotilaslentokentän maan etelä kärkeen. Tällä operaatiolla hän luuli ostavansa Yhdysvaltain suojelua, mutta se jäi hyvin vaatimattomaksi, muutamaan kymmeneen tonnin ruoka-avustusta. Franco säilytti henkensä korkeiden suojelijoidensa ja uuteen järjestelmään mukautumisensa takia

Toinen henkensä sotien jälkeen henkensä säilyttävä oli Stalin. Tämä siksi, että hän ehti kuolevalta Leniniltä oppi miten sälyttää henkensä tappamalla miljoonittain kansakunnan vihollisia. Hän ymmärsi myös hävittää vanhat historian kirjat ja luoda uudet. Leninin kuoleman jälkeen vallasta kilpailivat myös  Zinovjev ja Kamenev sekä  Trotski. Stalin otti keltään kysymättä lupaa pyytämättä valtuudet järjestää Leninin hautajaiset. Siitä lähti vauhtiin Stalinin valtaan nousu ja Yhdysvaltoin paennen Trotskin ajojahti. Salamurhaajat tappoivat hänet jää koukuilla muutaman vuoden päästä hotellihuoneeseen.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

4080. Eilinen Ylen A-studion synkkäilmeisyys masensi

Eilinen A-studio antoi jo ilmapiiriltään esimakua, millainen sotilaspoliittinen tilanne Euroopassa vallitsee. Tilaisuudesta paistoi läpi vakavuus eikä hymyä juuri nähty. Drooni asiantuntija Mikko Hyppönen piti mahdollisena nostaa Suomen drooni tuotanto satoihin kappaleisiin päivässä samalla kun maallamme on myös kykyä valmistaa toimintatavoiltaan erilaisia laitteita eri tilanteisiin. Graniitin vakava Jyri Kosola suhtautui luottavaisesti puolustuskykyymme kenraali Timo Herrasen säestäessä vieressä teknologia asiantuntijoiden pätevyyttä.  Kun tarkastellaan Euroopan eri maita niiden suhtautumisessa puolustukseensa, ne eroavat toisistaan valtavasti. Espanja ja Portugali tuskin eväänsä väräyttävät Suomeen putoilevista drooneista, vaan iloinen virkistys huulillaan hörppivät päivittäisiä viiniannoksiaan. Italialta meni pysyvästi uskottavuus II maailmansodassa amerikkalaisten kävellessä parissa viikossa maan läpi etelästä pohjoiseen. Saksa rypee vieläkin viime sodan kärsimysliemissään uska...

4011. Miksi maahanmuuttaja raiskaa

Lyhyt vastaus on, että siksi kuin suomalainenkin. Mutta miksi maahanmuuttaja raiskaa kantaväestöön kuuluvaa useammin, vaatii tarkempaa selitystä?  Asiaan otti kantaa Yle Novosti-tv:ssä rikosoikeuden taannoin professori emerita Terttu Utriainen. Hänen mukaansa joka neljäs tai viides raiskaus on ulkomaalaistaustaisen tekemä. Määrä on häkellyttävän suuri yliedustus tältä tyhmältä. Ulkomaalaistaustasinen raiskaa keskimäärin kahdeksan kertaa useammin kuin suomalainen Utriainen esitti syyksi yllättävän silottelevan tekijän: tällaista sattuu, kun samaan aikaan suuri joukko jouten olevia nuoria miehiä on läjä päin kasassa. Ylen a-studiossa väestöliiton Nina Zardkarami ja kansanedustaja Nasima Razmyar selittävät eroa kulttuuritekijöillä. Esimerkiksi Irakissa mies voi lähteä seuraamaan kiinnostuksensa kohteena olevaa naista kotiovelle osoitteen selville saamiseksi. Suomessa tällainen on vainoamista, siis rikos. Samassa ohjemassa esitettiin OPTUPA:n vuoden 2020 tilasto, jossa ilmeni esimerkik...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *