Veri voi nousta monesta syystä päähän, kun ei oteta huomioon sairautta. Tavallisesti sitä sanotaan ylpeydeksi tai kunnianhimoksi, mutta nämä ovat kuitenkin liian suppeita määritelmiä. Laajaksi ilmiön tekee se, että veri voi nousta kenen tahansa päähän. Jo nappula sarja peleissä isän lisäksi se saattaa hulmahtaa junnun käytökseen pukukopissa tönimisenä ja rumana puheena. Joskus tällaisen viikarin tapaa salipeleissä häärimässä vanhempien silmien alla kuin pelin omistaja ja kunkku.
Tällaisia veripäitä
työyhteisöissä sattuu kunkin kohdalle. Raivostuttavin on sälli tai gimma, joka
ilman mitään syyttä alkaa käyttäytyä jotain tai joitakin kohtaan kuin omistaisi
puolet maapallosta. Aiemassa iässä saavutetut ansiot ja uroteot lisäävät alttiutta
muokata ihmisen luonteesta itserakkaaksi. Jos ihminen samalla on luonnostan
koppava, syntyy vaarallinen itserakkauden ja itseriittoisuuden yhdistelmä. Jos
varakas tai jonkin lajin huippu alkaa hevostelemaan egollaan tai autollaan,
niin sivusta katsojan kannattaa ottaa hatkat.
Maamme
kivulias lähihistoria on tuottanut tunnon tuskissaan ainakin kaksi kovan luokan egoistia. Tässä Kekkosta en käsittele,
mutta Mannerheim kelpaa. Hän potkaistiin reserviupseerikoulusta pois, minkä jälkeen
hän eleli hoviherrana (narrina). Jostain syystä hän nousi siellä armeijakunnan
komentajaksi. Hänellä oli kuulemma ainut laatuinen kyky käytöksellään ja esiintymisellään
hurmata ihmisiä. Johdettuaan Venäjällä
muutaman voitokkaan taistelun hänelle lankesi kuin tilauksena astua Suomen
sisällissodassa valkoisen puolen johtajaksi. Valkoisten johtajana hän antoi
kuuluisan päivä käskynsä: ammuttava paikalla.
Suomen
sodissa hänen esikuntansa oli Mikkelissä, jossa noudatettiin Mannerheimin imagoa
pönkittävää etikettiä mm. piripinta viinalasin juomista pisarankaan saadessa läikkyä
pikarin yli. Se joka mokasi, sai kuulla monipuoliset moitteet.
Hän oli siellä
sodan loppuvaiheissa jo 77 vuotias. Kannaksen suurtaistelun alkoi kesällä 1944.
Pääesikunta oli kuin diktaattorin hovi. Armeijakuntien päälliköt saivat yksi
kerallaan mennä tuntikausia odotettuaan Mannerheimin huoneeseen esittelemään
asiansa ja poistua heti sen jälkeen asemapaikalleen. Koska Mannerheim vanhana
miehenä ei tarkkaan muistanut komentajille antamiaan määräyksiä, kellään ei
ollut käsitystä kokonaisuudesta. Kollegiaalista (johtoryhmä) johtamaista ei
siis ollut. Historian tutkijoiden harmiksi äskyistä ei tehty minkään laisia dokumentteja.
Suuhyökkäyksen
alkaessa, mihin Mannerheim ei uskonut luotettavista tiedustelutiedoista
huolimatta, ylipäällikkö ei ollut valmis. Hän piti Neuvostoliittolaisten hyökkäyksen
pääsuunta Karjalan lohkoa eikä Kannasta. Karjalan armeijakunnasta saatiin nipin
napin siirrettyä muuta tuhat Kannakselle. Tämä kohtalokas virhe maksoi
tuhansien suomalaismiesten hengen. Mannerheimin suurin ansio on, että hän
Venäjän tuntemuksensa ansiosta jatkosodassa ei hyökännyt Leningradiin, minkä Stalin
kyllä muisti.
Mannerheim
myytti on säilynyt hengissä. Tämän täytyy perustua siihen, että raskaassa sodassa
tavallisella ihmisellä ei olut muuta turvaa kuin Mannerheim ja Jumala. Mannerheimiä
ei myöskään media saanut arvostella puhumattakaan, että tutkijat olisivat
lähteisiin perustuen tutkineet aihetta. Mannerheimin syvällistä Mannerheim
perusteelista tutkimusta ei vieläkään katsota hyvällä silmällä.
Kommentit
Lähetä kommentti