Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella legitimiteetti merkityt tekstit.


2285. Rinteen rytky, osa Perussuomalaisista hallitukseen

     Ei henkilökohtaista, mutta silti näkyvää ja vaikuttavaa.   Ei mennä kuitenkaan asioissa edelle.      Moni arvovaltainen taho on ennustanut hallitusneuvotteluiden muodostuvan pitkiksi ja monitahoisiksi. Tähän kuvaan sopii varsin mainiosti, että saattaa ilmaantua esille seikkoja, jotka syntyvät evoluutiopsykologisesti ilmaistuna varmistin pois päältä.      Tämä ei tarkoita räjähdysherkkyyttä vaan ennustettavuutta. Tähän sarjaan kuuluva tapaus sattui viime hallituskaudella, kun sinänsä looginen PS:n puheenjohtajan valinta johti kuuluisaan hallitusratkaisuun Keskusta, Kokoomus, Siniset.      Siitä seurannutta prosessia moni meidän demokratiaan kuuluvia hyviä käytäntöjä kunnioittava politiikka-asiantuntija katselisi mielellään silloin ja nytkin hyvin kaukaa. Prosessissa syntyi kuin tyhjästä Siniset eduskuntaryhmänä ja myöhemmin puolueena Suomen Siniset ry.      Jos Siniset-prosessi ja sen varaan rakennet...

1691. Kuulunko viranhaussa demarileiriin

     Aamulla marssiessani sateisella kadulla berberin kaulukset korville vedettynä vieras hyvin pukeutunut mies veti minut kohteliaasti, mutta päättäväisesti näyteikkunan eteen markiisin suojaa. Tunnistin miehen Paavo Virkkuseksi. – Ennen nimityksen vahvistamista, kysyisin nopeasti, oletko minkään puolueen jäsen. – En. Etkö edes demarien? – En.      Kuukauden ajan toimittuani valtiovarainministeriön suunnittelusihteeristössä huomasin, että minua ennen oli juuri nimitetty demarien Hannu Vesa ja keskustan Raimo Ikonen sihteeristön erikoistutkijoiksi.      Yritin keskittyä vain omaan työhöni, muta jonkin verran kitkaa syntyi, kun en viihtynyt kahvihuoneessa keskustelemassa politiikasta ja sen merkityksestä sihteeristön toimenkuvaan.      Myöhemmin sihteeristö hajotettiin sen luottamuksen heikentyessä toimia riippumattomana konsultoivana asiantuntijayksikkönä.   Ministeriön sisäisten poliittisten kärhämät olivat ...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *