Korkman ottaa vahvasti kantaa upouudessa kirjassaan Talous ja humanismi sen puolesta, että kansakunta ilman tiedettä ja taidetta ei voi hyvin eikä ole pitkäaikainen. Hän nimenomaan painottaa, että tiede ja taide luovat pitkin historiaa kulkevia säikeitä, jotka ovat ikään kuin impulssilähteitä, joista tulee ammentamattakin polttoainetta nykyajassa tehtäville hyville päätöksille. Tämä edellyttää ministereitä vahvaa yleissivistystä. Menestykseen hän katsoo kuuluvan myös jumalakäsitteen olemassaolon ja sen inspiroivan vaikutuksen yhteisön elinvoimaisuuteen. Tämän huomaa rivikansalainenkin lukiessaan jonkun vanhan yhteisön historiikkia. Niissä säännönmukaisesti nousee esille jonkin näkymättömän mahtiolennon palvonta ja siihen kuuluvat riitit. Ilman näitä yhteisöä ei ole olemassakaan. Kun peilaa Korkmanin taide- ja tiedeteesejä Orpon hallitusohjelmaan, ero on suuri. Hallitus leikkaa taiteilta ja tieteeltä sekä vähäosasilta, ja näiden leikkausten pääarkkitehti Satonen on noussut eli...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)