Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella lestadiolaisuus merkityt tekstit.


2208. Kymmenvuotiaana vanhoillislestadiolaisten seuroissa

     Saarna alkoi virrenveisuulla, jonka jylinä tuntui uskomattoman moniääniseltä ja niin voimakkaalta, että navetassa ja tallissa alkoivat elukat tömistellä. Tämän jälkeen saarnamies silmäili kuulijakuntaa, joka pompat ja puserot päällä istui polvet koukussa hiiren hiljaa paikoillaan kuin peläten alkaako se häneltä kyselemään. –Täältä näyttää puuttuvan Savikon isäntä, vaikka lupasi tulla, saattoi saarnaaja tokaista.   Kun puhuja alkoi rapistella papereitaan seuraväki huohahti helpottuneena, enää ei kuulusteltaisi.      Tämän jälkeen tilaisuus jatkui rukouksella, jossa Jeesuksen ja Kristuksen perintöverellä synnit puhdistetaan ja annetaan anteeksi. Varsinainen saarna oli aluksi rauhallista, mutta äänekästä raamatun kohdan selittelyä, jonka jossain kohdassa saatettiin viitata johonkin kuulijaan niin selkeästi, että se tuntui. –Älä varasta on katekismuksen yski meitä kaikkia koskeva käsky, niin myös Pöksän isäntää, saattoi puhuja tuomita. Siten seurasi ...

2207. Vanhoillislestadiolaisten seuroissa armolahjaa anomassa

     Nuorena poikana kuuluminen vanhoillislestadiolaisten (HS 30.618 https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005738325.html) piireihin tuntui silloin luonnolliselta ja elämän meno heidän seurassaan ei ollut sen kummallisempaa kuin mitä eläminen maaseudulla syrjässä kirkonkylästä oli kellä tahansa. Jälkeenpäin ajatellen ehkä seurojen pitojärjestelmä oli kaikkein omalaatuisin tuoden esille arki elämiseen tapoja ja niiden kautta eri tunnetiloja, joita en ole saanut myöhemmin nähdä ja kokea. Kokemuksillani ei tienkään ole minkäänlaista yleistettävyysarvoa.      Isän puoleiset isovanhempani ovat tässä keskiössä primusmoottoreina. Heidän talonsa pirtissä pidettiin säännöllisesti seuroja. Edellisenä päivänä me nuoret jouduimme kantamaan makasiinista, kuten vahan kaupan varastotilaa kutsuttiin, matalat ruskeat polttoöljyllä haiset penkit pirttiin lämpiämään. Näitä nelimetrisiä lankku istuimia oli noin 15 kappaletta.     Sitä ennen oli käyty runsaasti ka...

1873. Lestadiolaisessa kurinpidossa

     Isosisälläni Kallella oli määräilyyn taipuvainen luonne, ja se nähtiin monta kertaa. Eräänä kesäiltana, kun pääskyset tekivät vielä illan viimeisiä nopeita pyrähdyksiään räystäiden alle, saapui korjaustouhuja seurailemaan hieman hutikassa ollut siirtolaismies, jota Kalle sanaakaan sanomatta löi nyrkillä leukaan. Välikohtauksen jälkeen mies kävi viikon Pennalassa puukko saapasvarressa.      Kovan luonteensa Kalle osoitti myös kieltämällä isäni siskon Taimin naimisiin menon kaksi kertaa. Tarjokkaina olivat itseoppinut radion korjaaja ja kaikkialle ehtivä sekatavarakauppias .      Kaikki, mitä muut kyläläiset tekivät, oli epäilyttävää tai niille piti ainakin nauraa. Kalle tiesi ja teki itse kaiken. Ainut henkilö, jonka edessä Kalle seisoi huulet viivana ja kädet pussihousujen saumoissa, oli eräs kokkolalainen iso katsastusmies.      Isän mentyä suoraan Lapin sodan päättymisen jälkeen Helsin...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *