Isosisälläni Kallella oli
määräilyyn taipuvainen luonne, ja se nähtiin monta kertaa. Eräänä kesäiltana,
kun pääskyset tekivät vielä illan viimeisiä nopeita pyrähdyksiään räystäiden
alle, saapui korjaustouhuja seurailemaan hieman hutikassa ollut siirtolaismies,
jota Kalle sanaakaan sanomatta löi nyrkillä leukaan. Välikohtauksen jälkeen
mies kävi viikon Pennalassa puukko saapasvarressa.
Kovan luonteensa Kalle osoitti myös
kieltämällä isäni siskon Taimin naimisiin menon kaksi kertaa. Tarjokkaina
olivat itseoppinut radion korjaaja ja kaikkialle ehtivä sekatavarakauppias.
Kaikki, mitä muut kyläläiset tekivät,
oli epäilyttävää tai niille piti ainakin nauraa. Kalle tiesi ja teki itse
kaiken. Ainut henkilö, jonka edessä Kalle seisoi huulet viivana ja kädet pussihousujen
saumoissa, oli eräs kokkolalainen iso katsastusmies.
Isän mentyä suoraan Lapin sodan
päättymisen jälkeen Helsinkiin äiti itki kaksi viikkoa kamarin oveen nojaten ja
välillä hengitystään kakoen. Äidin kasvot muuttivat ilottomiksi, ja hän lopetti
ylimääräiset lellittelynsä eikä illalla puhunut sanaakaan. Hän siirsi
vuodepaikkani omasta vierestään vinttiin, kun olin ihmetellyt, mitä miehiä vintillä liikkui.
Koko talon väki oli myös pettyneitä
isän Helsinkiin menoon ja isovanhempani joutuivat rahapulassa myymään ensin
takamaitaan ja myöhemmin metsiään ja peltojaan. Rahaa riitti aina joksikin
aikaa, mutta Pennala alkoi käpertyä ulkomaailmalta.
He kääntyivät jonkinlaisiksi
lestadiolaisiksi, ja taloon tulivat sen myötä seurat, virrenveisuu ja
maallikkosaarnaajien jylisevät tuomionjulistukset. Sanankuulijoita varten
makasiinissa säilytettiin vihreitä, petrolille haisevia penkkejä.
Kommentit
Lähetä kommentti