Hautalan tapaus on saanut kummallisia piirteitä. Sarasvuo kysyi painokkaasti 18.10.2013 TV 4:n ohjelmassaan Hautalalta, miksi hän erosi. Ei olisi tarvinnut erota, koska osakeyhtiölaki sanoo niin ja niin, korosti Sarasvuo. Samaa hoki Isokallio TY 1:n Jälkiviisaissa 19.10.2013. Ohjelmissa ei puhuttu sanaakaan poliitikko Hautalan puuttumisesta oikeudelliseen prosessiin. Ainoastaan eräs kokoomuslainen Ben on tuonut esille tässä yhteydessä vallan kolmiojaon. On jokin aikaa, kun itse joudun puuttumaan tuomioistuimen toimintaan. Se oli lähes toimintakyvttömässä tilassa. Johtamista ei ollut tai jos sitä oli, se oli väärässä paikssa rautakäsisihteerillä. Tuomarit käviävät useaan kertaan luonani ministeriössä valittamassa tilannetta. Haastattelin jokaisen henkilön. Pohjavirroista löytyi vaikeasti korjattavia ikävyyksiä. Ne riipaisivat niin syvältä joidenkin sielua, että arpia jäi. Tätä sumaa purettaessa kukaan ei silloin ajatellut minun puuttuvan ministeriön edustajana tuomioistuimen ...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)