Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella kaverimarkkinat merkityt tekstit.


2641. Vaatimattomuus rumentaa sellaista, joka voisi loistaa

Joskus työyhteisö voi kohdata kummallisen ongelman. Siihen harhautunut syystä tai toisesta kaveri, joka päällisin puolin suorittaa tehtävänä hyvin. Hän on aktiivinen, sosiaalinen ja kahvihetkien primusmoottori me hengen yllä pitäjänä. Siinäpä on kunnan kaveri tai lady. Mutta jotain on vialla. Kaveri voi istua melko säännöllisesti työpisteessään näyttöruutu auki selaillen samalla lähdemateriaalia selvitykseensä. Kahvi hetkinä hän ei malta olla kertomatta, kuinka mielenkiintoisia havaintoja hän on tehnyt lähdemateriaali pinkastaan. Välillä hän tulee pomon juttusille kertoen niitä näitä ottaen aina lopuksi   esille,   missä vaiheessa hänen toinen loppututkintonsa on. Pomo ei voi olla pitämättä tätä pohjustuksena palkan korotukselle tai sysäyksen saamisena nousevalle uraputkelle. Kaveri ei milloinkaan sano suoraan mitä haluaa. Sen sijaan hän kertoo esimerkkejä, miten naapuri organisaatiossa hänenkaltainen henkilö on edennyt joko palkassa tai uralla niin, että silmiin koskee. K...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *