Päivän HS:ssä oli kivalla ja iloisella tavalla Suvi Pasasen mielipide juttu matemaattisesti ja muutoin lahjakkaista ihmisistä. Matematiikkaa karttavan ei tarvitse olla katkera siitä, ettei hän omasta mielestään ole lahjakas numeroissa. Hän voi sopivasti tuoda esille pärjäämisensä muilla avuillan työelämässään. Itse matemaatikkona koen, ettei arjen työelämässä ole useinkaan jyrkkä eroa matemaattisesti kyvykkään ja muita taitoja omaavan henkilön aikaansaannosten välillä. Toimenkuvassa usein esitetään työ tuomat vaatimukset. 40 vuoden urani aikana en ole törmännyt yhteenkään yritykseen ja organisaatioon, jossa pärjäisi vain matematiikalla. Matematiikasta voi olla jopa haittaa, jos sen kieltä jatkuvasti puhuu kahviossa ja kokouksissa. Jos eksaktivisuutta vaativissa tehtävissään aina painaa päälle matematiika edellä, työt saatavat loppua. Tämä siksi, että näin käyttäytyvät työntekijät eivät ymmärrä aiheuttamiaan haittoja työyhteisölleen. Matemaattisuuden yli valta kuuluu samaan sarjaa...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)