Syksy Räsäsellä oli hyvä kirjoitus päivän Helsingin Sanomien tiedeosiossa. Hänen pääsanomansa oli, että talouspolitiikkamme perustuu uskomuksiin. Tämän hän myös perusteli. Hän ei sanonut taloustieteen perustuvan uskomuksiin. Kuitenkin hänen tekstinsä hipaisi käsitystä, että taloustiede ei ole kaikilta osin tiedettä lainkaan. Tieteellisen tiedon yksi perusehto on, että sen voi kuka tahansa, jolla on alan koulutus, toistoilla osoittaa oikeaksi. Jos lääketiede ei näin menettelisi olisimme pulassa. Samoin fysiikka ja kemia, jopa historia. Räsänen viittasi kirjoituksessaan lievempään todistustaakkaa kuin toisto: vertaamista havaintoihin. Tässä siis Räsäsen mielestä voidaan käyttää hyväksi myös historiallista dataa. Tämä on ok. Mutta kuten Räsänen osoittaa, talousoppineet eivät tukeudu tähänkään. Näyttää vahvasti siltä, että keskeiset taloustieteen kansatalouteen liittyvät opit ovat enemmän nyrkkisääntöjä kuin tieteellisin menetelmin vahvistettuja metodeja. Kun näitä polii...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)