Siirry pääsisältöön

645. Talouspolitiikan nyrkkisäännöt ovat tuhoisia

Syksy Räsäsellä oli hyvä kirjoitus päivän Helsingin Sanomien tiedeosiossa. Hänen pääsanomansa oli, että talouspolitiikkamme perustuu uskomuksiin. Tämän hän myös perusteli.

Hän ei sanonut taloustieteen perustuvan uskomuksiin. Kuitenkin hänen tekstinsä hipaisi käsitystä, että taloustiede ei ole kaikilta osin tiedettä  lainkaan.

Tieteellisen tiedon yksi perusehto on, että sen voi kuka tahansa, jolla on alan koulutus, toistoilla osoittaa oikeaksi. Jos lääketiede ei näin menettelisi olisimme pulassa. Samoin fysiikka ja kemia, jopa historia.

Räsänen viittasi kirjoituksessaan lievempään todistustaakkaa kuin toisto: vertaamista havaintoihin. Tässä siis Räsäsen mielestä voidaan käyttää hyväksi myös historiallista dataa. Tämä on ok. Mutta kuten Räsänen osoittaa, talousoppineet eivät tukeudu tähänkään.

Näyttää vahvasti siltä, että keskeiset taloustieteen kansatalouteen liittyvät opit ovat enemmän nyrkkisääntöjä kuin tieteellisin menetelmin vahvistettuja metodeja. Kun näitä  poliittisilla kuorrutuksilla koristettuja nyrkkisääntöjä suosittelevat vahvat auktoriteetit kuten IMF, jälki voi olla tuhoisaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

857. Ateneumin kadonnut taulu

Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

3335. Ylen Jälkipörssin näkemys työmarkkinatilanteesta

Avaruuden (X,Y) suljettujen joukkojen perhe on suljeta kanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin kanta, ja suljettujen joukkojen perhe on suljettu alikanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin alikanta. Apulause Topologien avaruus (X,T) on kompakti, jo0s ja vain jos sen jokaisella suljettujen joukkojen perheellä, jolla on äärellisen leikkauksen ominaisuus, on ei tyhjä leikkaus. Lähde: Walmannin kompaktisointi, 1971, Pekka Huttunen

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *