Matkatessani Hitsaajankadulta keskustaan
huomasin taas, kuinka kätevästi metro toimi. Sillä pääsi suoraan kaupungin ytimeen.
Tapasin kansilipäällilön hänen istuessa tarmokkaana ja hillittynä Eteläesplanadin
valoisassa huoneessaan. Sen takaseinän kaunis sinisävyinen maisemataulu ja sen väreihin
sopiva ryijy olivat kuin tehty tapaamisellemme. Hän kertoi päättäväisesti ministeriön
suunnitelmista. Yhtenä päällimmäisenä ajankohtaisena asiana agendalla oli, miten
perusoikeuksista tulisi tiedottaa. Uusi laki oli juuri astunut voimaan.
Aiheesta aiottiin pitää koulutus- ja tiedotustilaisuus, jossa minulle oli varattu
puheenvuoro. ”Jos sopii”, hän lisäsi leikkisään sävyyn.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti