907. Henkilöstöselkkauksa riittää

Korkeimman oikeuden vierailuni antia en joutanut kauan miettimään, sillä kansalipäällikkö pyysi neuvotteluhuoneeseen pohtimaan erään itäsuomalaisen käräjäoikeuden tilaa. Sieltä oli tullut jo kauan valituksia huonosta henkilöjohtamisesta ja lopulta ministerille kantelukirje vuonna 1996. Kanslispäällikön selostaessa, mistä oli kyse, pohdin itsekseni, milloin pääsen eroon henkilöstöselkkauksista, mutta turhaan.

Matkalla käräjäoikeuteen kansilppällkkö näytti omiin ajatuksiinsa vaipuneelta, huolestuneelta professorilta ja ehkäpä myös turhautuneelta kymmeniä vuosia samoilla paikoilla istuneisiin virkamiehiinsä, joiden ajatuksiin ei hevin kukaan päässyt käsiksi. 

Käräjätalo oli kaksikerroksinen, mielenkiinnoton, rapattu talo. Päivän anti yllätti, sillä yhteistilaisuudessa henkilökunta puhui avoimesti laamannin läsnä ollessa henkeäsalpaavia tarinoita työyhteisön ihmeellisyyksistä. Äänenpainot olivat provosoivan suoria. Puheista päätellen virasto oli varsinainen riitojen temmellyskenttä. Kansliapäällikkö jakoi kokoushuoneessa tyynesti puheenvuoroja laamannin istuessa vaitonaisena selkä kyyryssä hänen vieressään. Päivän päätteeksi sovittiin, että haastattelisin kaikki henkilöt. Se oli melkoinen urakka, jos kymmenenkin prosenttia kuulusta piti paikkansa. Tunnetta oli niin paljon mukana, ettei kyselytutkimus toisi riittävästi esille syvissä pohjavirroissa piileskelevää todellisuutta.