Siirry pääsisältöön

921. Viru-hotellin uumenissa


          Virolaisen HeiVälin konsulttiyhtiön omistajat Tõnu Hein ja Kaido Väljaots ottivat yhteyttä ja pyysivät tapaamista. Kokous järjestin oikeusministeriössä. Heitä kiinnosti erityisesti konsernijohtamisen toteuttaminen Suomessa. Mielenkiinnolle oli hyvät perustelut. Kyse oli siitä, miten Viron pitkään pakko-ohjattu hallinto muutettiin eri hallinnon tasolle toimintavapautta antavaan suuntaan. Ei ollut siis haasteista puutetta. Neuvotteluissa sovimme, että ryhtyisin konsultoimaan heidän valtiovarainministeriötään ja tulisin pitämään päivän seminaarin kirjan aiheista ministereille ja korkeimmille virkamiehille.
Kaikki tuntui viimeisen päälle pedatulta. Uusi päällikköni Erkki Hämäläinen antoi Viron-reissulle luvan. Minua vuosikymmeniä vaivannut selkäkipu äityi niin pahaksi, että laivalla joudin makaamaan selälläni hytin lattialla koko matkan. Illalla tullessani selkä kierossa Viru-hotelliin muistutin turpiinsa saanutta kaljupäistä gangsteria. Saman kaliperin virkailija saattoi minut huoneeseeni ja poistui lukon räpsähtäessä ilkeästi. Hotelli oli tyly ja pelottavan äänetön. Aamupalalla olin jonkinlaisen silmällä pidon alaisena, ja huomasin tarjoilijoiden pitävän vaitonaisena jatkuvasti katsekontaktia minuun lähes tyhjässä ruokailusalissa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

857. Ateneumin kadonnut taulu

Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

3335. Ylen Jälkipörssin näkemys työmarkkinatilanteesta

Avaruuden (X,Y) suljettujen joukkojen perhe on suljeta kanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin kanta, ja suljettujen joukkojen perhe on suljettu alikanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin alikanta. Apulause Topologien avaruus (X,T) on kompakti, jo0s ja vain jos sen jokaisella suljettujen joukkojen perheellä, jolla on äärellisen leikkauksen ominaisuus, on ei tyhjä leikkaus. Lähde: Walmannin kompaktisointi, 1971, Pekka Huttunen

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *