Käydessäni isän dementiakodissa
se vaikutti hyvin hiljaiselta eikä siellä näkynyt juuri koskaan muita omaisia tai
hoidettavia. Alakerran oleskelutila oli autio, ja harjoittelijat kolistelivat astioita
keittiössä jännittynyt ilme kasvoillaan ja pälyillen pelokkaana satunnaista tulijaa.
Johtaja ehdotti isän virallisen osoitteen muutamista sinne, koska tällöin asioita
olisi helpompi hoitaa. Kieltäytyessäni hän kohautteli hartioitaan viskaten lehden
äkäisesti pöydälle. Ihmetellessäni lääkelaskujen suuruutta hän kertoi heidän oman
lääkärinsä määränneen lääkkeitä. ”Hän on kokenut mies ja oppinut tuntemaan potilaansa,
kun tekee tänne viikkokierroksensa.” Ei auttanut vaikka, kuinka väitin vastaan,
ettei isällä ollut epilepsiaa. ”Kyllä on. Tämä todettiin Malmin terveyskeskuksessa
viime viikolla.”
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti