Toisena päivänä tajusin, ettei ensimmäisenä
päivänä viereisestä huoneesta kuulunut helvetillinen popsävelmiksi tarkoitettu musiikki
ollut kenenkään päähänpisto, vaan sitä tuli seinän täydeltä aamusta iltaan. Säilytin
sen verran sisälläni välinpitämättömyyttä mökää kohtaan ja itsevarmuutta ulospäin,
etten reagoinut siihen millään tavalla, vaikka tunnistin huoneessa istuvan radiotaan
huudattavan miehen tutuksi vahtimestariksi. Ilmeisesti hän oli kohonnut pomomieheksi
suoritettuaan jo aiemmalla osastolla oloaikanani ylioppilastutkinnon. En ollut nimittänyt
häntä silloin toimistosihteeriksi, vaikka mies oli paperit virkaan jättänyt. Tokkopa
hän siitä enää kaunaa kantoi. Jatkoin tyynesti istumistani huoneessani käymättä
missään ja olematta kehenkään yhteydessä. Minuunkaan ei kukaan ollut yhteydessä
eikä puhelin soinut. Tämä sopi minulle kuin pässille sarvet, sillä lueskelin kiinnostavia
teoksia uutta kirjaani varten. Tähän työhön en lupa pyytänyt, sillä niin salaiseksi
ja varmaksi tunsin kopperossani oloni nyt ja tärkeäksi tulevan kirjan aiheen. Viikot
kuluivat nopeasti ja ällistykseni oli melkoinen havaittuani, kuinka rauhassa sain
olla kenkään kysymättä minulta mitään. Tämä kyllä johtui myös kaikenlaisten tapaamisten
välttelystä, sillä en käyttänyt hissiä enkä läheistä työpaikkaruokalaa, jossa oli
vaara kohdata työtovereita ja joutua jopa puhumaan tekemisistäni.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti