898. Helvetillinen popmusiikki

Toisena päivänä tajusin, ettei ensimmäisenä päivänä viereisestä huoneesta kuulunut helvetillinen popsävelmiksi tarkoitettu musiikki ollut kenenkään päähänpisto, vaan sitä tuli seinän täydeltä aamusta iltaan. Säilytin sen verran sisälläni välinpitämättömyyttä mökää kohtaan ja itsevarmuutta ulospäin, etten reagoinut siihen millään tavalla, vaikka tunnistin huoneessa istuvan radiotaan huudattavan miehen tutuksi vahtimestariksi. Ilmeisesti hän oli kohonnut pomomieheksi suoritettuaan jo aiemmalla osastolla oloaikanani ylioppilastutkinnon. En ollut nimittänyt häntä silloin toimistosihteeriksi, vaikka mies oli paperit virkaan jättänyt. Tokkopa hän siitä enää kaunaa kantoi. Jatkoin tyynesti istumistani huoneessani käymättä missään ja olematta kehenkään yhteydessä. Minuunkaan ei kukaan ollut yhteydessä eikä puhelin soinut. Tämä sopi minulle kuin pässille sarvet, sillä lueskelin kiinnostavia teoksia uutta kirjaani varten. Tähän työhön en lupa pyytänyt, sillä niin salaiseksi ja varmaksi tunsin kopperossani oloni nyt ja tärkeäksi tulevan kirjan aiheen. Viikot kuluivat nopeasti ja ällistykseni oli melkoinen havaittuani, kuinka rauhassa sain olla kenkään kysymättä minulta mitään. Tämä kyllä johtui myös kaikenlaisten tapaamisten välttelystä, sillä en käyttänyt hissiä enkä läheistä työpaikkaruokalaa, jossa oli vaara kohdata työtovereita ja joutua jopa puhumaan tekemisistäni.