Muutoin niin rauhallisena päivänä,
juuri tultuani kävelyltä täynnä kesää hehkuvalta Tähtitorninmäeltä, käytävältäni
alkoi kuulua omituisia ääniä. Hälinä vain yltyi. Kohta Ari Korvolan kuvausryhmä
tunki puoliväkisin huoneeseeni ja alkoi haastatella Kauko Juhantalon valtakunnan
oikeudenkäynnistä. ”Mitkä ovat tärkeimmät ministeriöt ja miten Juhantalo on onnistunut
ministerin tehtävissään?”, Ari kysyi siltä seisomalta. Kun en ollut yhtään ehtinyt
valmistautua haastatteluun, lauoin, että valtionvarainministeriö, kauppa- ja teollisuusministeriö
ja sosiaali- ja terveysministeriö sekä opetusministeriö ja että Juhantalo oli onnistunut
hyvin. Televisioruudussa näkyvässä kuvassa solmioni oli olkapäällä, mutta sanomani
tuli selväksi. Seuraavana päivänä Timo Santalainen soitti sanoen esiintymisestäni
jotain lievän kohteliasta ja pyysi tapaamista.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti