Iltapäivän aurinko oli luonut jo varjonsa
Kasarmikadulle, kun kesken uuden kirjan miettimispuuhieni isän pankista Herttoniemestä
soitettiin ja pyydettiin käymään siellä. Laiha ja jäntevältä vaikuttava silmälasipäinen
naisjohtaja kertoi määrätietoisesti asiansa. Hänelle oli isän hoitolaitoksesta lähetetty
epäilyttävä valtakirja käyttää isään tilejä. ”Isänne allekirjoitus on omituinen.
Sitä on jälkikäteen korjailtu.” Johtaja lähes käski minun ryhtyä isäni edunvalvojaksi.
Kun vain istuin naisen edessä ääneti lakki kourassa, hän ärähti: ”Hakekaa siihen
käräjäoikeuden päätös, ennen kuin maistraatti määrää aivan sivullisen ihmisen. Silloin
ette tiedä, miten isänne varoja käytetään.”
Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...
Kommentit
Lähetä kommentti