Iltapäivän aurinko oli luonut jo varjonsa
Kasarmikadulle, kun kesken uuden kirjan miettimispuuhieni isän pankista Herttoniemestä
soitettiin ja pyydettiin käymään siellä. Laiha ja jäntevältä vaikuttava silmälasipäinen
naisjohtaja kertoi määrätietoisesti asiansa. Hänelle oli isän hoitolaitoksesta lähetetty
epäilyttävä valtakirja käyttää isään tilejä. ”Isänne allekirjoitus on omituinen.
Sitä on jälkikäteen korjailtu.” Johtaja lähes käski minun ryhtyä isäni edunvalvojaksi.
Kun vain istuin naisen edessä ääneti lakki kourassa, hän ärähti: ”Hakekaa siihen
käräjäoikeuden päätös, ennen kuin maistraatti määrää aivan sivullisen ihmisen. Silloin
ette tiedä, miten isänne varoja käytetään.”
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti