Isä oli Herttoniemen sairaalan sairaskertomuksen
perusteella selväjärkinen ja vahvaluontoinen mies, eikä hän suostunut kertomaan
kenellekään arkielämänsä yksityiskohtia. Hänen soitti minulle harvakseen. Siksi
hämmästyn hänen soittaessa ja kertoessa, että jalka oli lakannut kannattamasta ja
oli nyt liikuntakyvytön. Mies otettiin Herttoniemen sairaalaan taas tutkittavaksi.
Tutkimukset monimutkaistuivat isän väittäessä haavoittuneensa sodassa ja saaneensa
kranaatinsirpaleen päähänsä.
Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...
Kommentit
Lähetä kommentti