Esplanadin huoneessani pohdin pitkään
välillä ikkunasta puiston menoa katsellen, mitä kirjoittaisin loppuraporttiini.
En voinut kirjoittaa laamannin olevan yhteistyökyvytön mutta muutoin herrasmies
ja osastosihteerin olevan tarmokas ja pätevä mutta vallanhaluinen. En voinut myöskään
raportoida sotkun johtuvan siitä, että laamanni oli ollut pahoissa kahinoissa vuosikymmen
sitten oikeusministeriön johdon kanssa. Mies oli ottanut tästä nokkiinsa ja teki
töitään kotona, mikä laamannille oli sallittua pystyvän ja tahtovan osastosihteerin
johtaessa käytännössä virastoa. Minua hirvitti, millä valtuuksilla käräjäoikeudessa
häärin, sillä jos mikään niin se oli vallan kolmijaon mukaan itsenäinen yksikkö.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti