Tiettynä päivänä tarkastajat saapuivat
Herttoniemeen ihaillen aluksi komeita näköaloja. Toisella naisella oli lehtiö kädessään
toisen tehdessä havaintoja. ”Täällä on amme! Pitää saada istuinlauta.” ”Niitä on sairaalassa”, vastasi lehtiönainen. Kävelin naisen perässä vessan ovelle
ja katsoin seinällä riippuvaa käsisuihkun kahvaa ja kysyin: ”Miten isä ylettyy ottamaan
suihkun käteensä, kun mies ei kunnolla pystyssä pysy edes tasaisella lattialla?” Puhujanainen vastasi: ”Pannaan yläpuolelle
kahvaan narulenkki. Silloin ylettää. Tuohon poraatte kahvan, josta isänne voi ponnistaa
seisomaan.” ”Hyvä, että
on mikro. Se on turvallinen”, sanoi lehtiönainen. ”Mitä isä siinä lämmittää?” Nainen katsoi minua hetken kuin hevonen
uutta veräjää: ”No mitä siinä mikrossa lämmitetään, halkojako?” Naisten tuomio oli
tyly. Isä ei saanut tarpeeksi pisteitä vanhustenkotiin pääseminen.
Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...
Kommentit
Lähetä kommentti