Tiettynä päivänä tarkastajat saapuivat
Herttoniemeen ihaillen aluksi komeita näköaloja. Toisella naisella oli lehtiö kädessään
toisen tehdessä havaintoja. ”Täällä on amme! Pitää saada istuinlauta.” ”Niitä on sairaalassa”, vastasi lehtiönainen. Kävelin naisen perässä vessan ovelle
ja katsoin seinällä riippuvaa käsisuihkun kahvaa ja kysyin: ”Miten isä ylettyy ottamaan
suihkun käteensä, kun mies ei kunnolla pystyssä pysy edes tasaisella lattialla?” Puhujanainen vastasi: ”Pannaan yläpuolelle
kahvaan narulenkki. Silloin ylettää. Tuohon poraatte kahvan, josta isänne voi ponnistaa
seisomaan.” ”Hyvä, että
on mikro. Se on turvallinen”, sanoi lehtiönainen. ”Mitä isä siinä lämmittää?” Nainen katsoi minua hetken kuin hevonen
uutta veräjää: ”No mitä siinä mikrossa lämmitetään, halkojako?” Naisten tuomio oli
tyly. Isä ei saanut tarpeeksi pisteitä vanhustenkotiin pääseminen.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti