Kehittämiskeskuksessa ohjaukseeni
tuli Helsingin yliopistolle graduaan tekevä Tiina Hyvönen, jonka kanssa ihmettelin,
miten edetä. Hauska yhteensattuma oli yliopistolle apulaisprofessoriksi nimitetyn
Temmeksen toimiminen Tiinan työn tarkastajana. Tilanne näytti lopulta hyvin huolestuttavalta,
kun Pertti Sorsakin työministeriön auditoriossa ohjausryhmän kokouksessa epäili
aikataulua. Entinen julkikepulainen työtoverini suunnittelusihteeristöstä moitti
suorin sanoin työstä tulevan sutta. Murhettani työn onnistumisesta lisäsi myös kehittävän
työntutkimuksen koulukunnan äänekäs opponointi hanketta kohtaan, mikä huipentui
kehittämiskeskuksen sisäiseen paneeliin. Siinä tietenkin puolustin hanketta ja vakuutin
sen pysyvän aikataulussa. Oppositioryhmää edusti älykäs ja taitava Jaakko Virkkunen.
Tunnelma oli kuin sisäinen näkymätön hidastusvaihde olisi vedetty päälle. Olin Tiinan
kanssa kahdestaan vaikean tehtävän edessä.
Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...
Kommentit
Lähetä kommentti