Huoneeseen
mukana tullut hoitaja veti tottuneilla otteillaan isäni istumaan sänkyyn laidalle,
ja pelkäsin, että isä kaatuu minä hetkenä hyvänsä. Yritin puhutella isää, mutta
hän oli vaiti. Hoitaja pyysi odottamaan osastolääkäriä, joka kierroksensa päätyttyä
tulisi juttelemaan kanssani. Keski-ikäinen tanakka lääkäri valkoisessa takissaan
ei osannut kertoa, mikä isääni vaivasi. Hän vain totesi, että veriarvot olivat huonot,
etenkin hemoglobiini, ja ihmetteli, mistä palohaavat olivat tulleet. Lääkärin poistuttua
katsoin velvollisuudeksi viedä isä pyörätuolilla sairaan kanttiiniin kahville. Matka
oli vaivaloinen, ja isä halusi pysähtyä useaan kertaan tukimaan seiniä ja tarkkailemaan
toimiston ilmoitustaulua sanoen painokkaasti, että toimisto on hänen konttorinsa,
jossa ei neekereitä suvaittu. Ajattelin isän lausahduksien johtuvan Amerikan kouluajoilta
ja työuralta. Pöydässä isä sai takellellen kerrottua kaatuneensa, menettäneensä
tajunsa ja polttaneensa kylkensä irralliseen sähkölämpöpatteriin.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti