Isäni hoitolaitosasioita ajaessani
olin samalla kirjoitellut pari ensimmäistä lukua kirjaani. Tulin siihen tulokseen,
että jos en käsitellyt heti alussa johtamista ja sen työkaluja, lopputeksti jäi
irralliseksi, ilman yhteyttä organisaatioiden perustarkoitukseen. Johtamistapakysymys
askarrutti minua eniten. Itse kuuluin osallistuvan johtamistavan koulukuntaan, mutta
kokemukset eivät suinkaan aina puoltaneet tällaisen tavan käyttämistä. Jyrkät otteet
olivat joskus paikallaan. Joka tapauksessa johtamisen pääprofiilina piti olla vastuuta
ja tietoa jakava johtamien, joka tarpeen mukaan vei päättäväisesti, jopa käskemällä
asiat päätöksiin. Mutta sanottu oli pelkkää fraseologiaa ja toistettu tuhansissa
eri yhteyksissä.
Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...
Kommentit
Lähetä kommentti