Nyt osastopäälliköt johtivat osastojaan hyvin itsenäisesti,
mikä heikensi mahdollisuuksia johtaa ministeriötä kokonaisuutena. Kuunnellessani
kansliapäällikköä aivoistani karisivat kaikenlaiset maailmantalouden parantamiseen
tähtäävät laskutoimitukset. Hänen mennessä kastelemaan ikkunalaudan kukkia keräsin
rohkeuteni ja kysyin säädösohjauksesta. ”Valtionvarainministeriö oli valtion budjettivallallaan
kiistaton konsernikeskus. Miksei oikeusministeriö voisi olla säädösohjauksen konsernikeskus?”
Kansliapäällikkö oli hetken hiljaa kädet pöydällä sormet lomikkain. ”Niin se
periaatteessa voisi olla, mutta ministeriöt ovat hyvin itsenäisiä lakien
valmisteluissaan ja säädöksiltä puuttuu yhteinen mittari, kuten
budjettiesityksillä on, raha.” Keskustelu muuttui käytännön järjestelyjä koskevaksi
rupatteluksi ja työhuoneeni esittelyksi. Ikkunasta avautui Esplanadille kaunis kesää
enteilevä näköala koululaisryhmien rientäessä kirjavissa asuissaan puiston käytävällä
kohti Kauppatoria.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti