Mieltäni oli pitkään askarruttanut
hyvin yksinkertainen laskutoimitus. Miten käy, jos maailman bruttokansantuote kasvoi
joka vuosi neljä prosenttia? Sadan vuoden päästä tuotanto oli kasvanut 50-kertaiseksi
ja kulutus samaan tahtiin. Kahden prosentin kasvulla 35 vuoden päästä tuotanto kaksinkertaistuisi.
Mikäli kulutusta ei vähennettäisi, väistämätön katastrofi oli edessä. Ihmiskunnan
kymmenien tuhansien vuosien mittapuussa oli samantekevää, tuliko se 30 vai 100 vuoden
kuluttua. Uuden talouden kannattajat uskoivat teknologian tarjoavan pelastusliivit
kasvuhuumaan. Tämä ei vaikuttanut kovin pitävältä mielipiteeltä. Vaikka teknologia
kehittyisikin millaiseksi taikavoimaksi tahansa, ihmisten ahneus ja finanssivoimat
näyttivät muodostavan tappavan yhdistelmän kansatalouksien kaatamiseksi ja tuloerojen
yhä suuremmaksi kasvattajaksi ihmisten, valtioiden ja maanosien välillä. Tuhon
estämiseksi tarvittaisiin globaaleja moraalisääntöjä. En tarkkaan tiennyt, mistä
sain päähäni pohtia tällaisia ajatuksia. Ne eivät olleet ennennäkemättömiä pohdintoja.
Jo 60-luvulla biologian opettajani varoitti kasvihuoneilmiöstä. Laskentamies minussa
kuiski syyn pohdintoihin olevan pöydälläni nököttävässä taskulaskimessa. Sillä
voi tehdä parilla painalluksella koron korko -laskelmia. Ehkä näkyihini maailman
tulevaisuudesta vaikuttivat myös Bertrand Russellin muistelmien lukeminen.
Siinä hän oli ennustanut maailman loppua, ellei ihmiskunta tule järkiinsä.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti