Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella mysteeri merkityt tekstit.


515. Musiikin mysteeri – perityt soinnit

Illalla eetteri on täynnä uudenvuoden musiikkia. Musiikilla täytyy olla jotain hyvin suotuisaa ihmismielelle, koska sitä on harjoitettu muodossa tai toisessa aamun sarastuksesta lähtien.   Tutkijat ovat pystyneet löytämään musikaalisuuteen liittyviä geenialueita ( mm. Irma Järvelä, 2008). He ovat yhtä mieltä myös musikaalisuuden perinnöllisyydestä. Tutkimusten mukaan amusikaalisia, joilla musiikki ei eroa puheesta on noin nelisen prosenttia. Huippumusikaalisia on yhtä harvassa kuin amusikaalisia. Ei suinkaan tarvitse olla huippumusikaalinen voidakseen nauttia musiikkista ja soittaa jotain instrumenttia. Ei tarvitse erottaa pikkutarkasti rakenteita ja tunnistaa sävellajeja korvakuulolta. Kunhan tunnistaa suurin piirtein äänen kestoja ja sävelkorkeuksia, harjoittelulla tulee pelimanni-ihmiseksi. Ympäristötekijöillä on kuitenkin  suuri merkitys musiikissa pidemmälle kehittymiseen. Jos lapsi saa kuulla tai joutuu kuulemaan koko ikänsä erilaista musiikkia tulevaisuus ...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *