Ihmisen arkigeeneihin on ladattu pyrkimys saada materiaalinen statuksensa mahdollisimman korkeaksi verrokkiryhmässään ja panna tämä nähtäväksi muille pohtimatta, miltä se näyttää ulos päin. Näyttäminen muille on ymmärrettävää, sillä kukapa ei haluasi tulla nähdyksi. Jos ei ole sanottavasti setelivetoista voimaa takataskussa, näkyväksi tulemisen kyytipoikana voi käyttää sosiaalista mediaa. Siinäpä oiva keino köyhälle näkyväksi tulemiseksi haluavalle. Varmin ja samalla luonnollisin tapa saada mediahuomiota on tietenkin henkilön intelligenssin tai fysiikan avulla saavutetut teot. Saavuttaa ilman näitä huomiota on taitolaji eikä se yleensä onnistu ilma suhteita ammattimaisiin medioihin ja jos se onnistuukin sisältö voi olla hölynpölyä. Neljäs tapa saada huomiota on kivuta sisällyksettömän jankutuksen turhanpäiväisyyksien pitkiä tikkaita huuhaan taivaalle ja sieltä heitellä egomurusia itsensä päälle. Tällaisia henkilöitä on esiintynyt aivan viime aikoina.

Toisten mielestä pärjäämisen eetos sopii niille, jota ovat valmiit pilaaman elämänsä. Toisille elämä ristiriitojen kanssa on poreilevaa seikkailua ja sietämisen minimointia. Toisten pitää juosta unohdusten vuoksi. Mikä kirjo, sanoisi Freud.   Joka tapauksessa elämän tehtävänä ei ole luoda saamattomia ja hävyttömiä hahmoja. Luojalla oli tarkoitus päästää vedet virtaamaan. Silloin kun napanuora katkaistaan, lähes kaikki ovat samalla viivalla. Perimä ja ympäristö luovat mahdollisuuksien kehikon tulevalle elämälle. Jaksamien tai jaksamattomuuden tunne voi johtua oman psyykeen tilapäisestä tai pitempi aikaisesta häiriöstä tai kuormituksesta, fyysistä terveysongelmista, ympäristön painaista, omista suoritusodotuksista, määrällisesti tai laadullisesti ylimitoitetuista perhe- ja työvaatimuksista. Negatiivien jaksamispakko on erotettava hyvästä jaksamisen eetoksesta. Jälkimmäinen on motivoitunutta rutistusta viedä asiat läpi, sitten helpottaa. Negatiivisen jaksamispakon va...