Ihmisen arkigeeneihin on ladattu pyrkimys saada materiaalinen statuksensa mahdollisimman korkeaksi verrokkiryhmässään ja panna tämä nähtäväksi muille pohtimatta, miltä se näyttää ulos päin. Näyttäminen muille on ymmärrettävää, sillä kukapa ei haluasi tulla nähdyksi. Jos ei ole sanottavasti setelivetoista voimaa takataskussa, näkyväksi tulemisen kyytipoikana voi käyttää sosiaalista mediaa. Siinäpä oiva keino köyhälle näkyväksi tulemiseksi haluavalle. Varmin ja samalla luonnollisin tapa saada mediahuomiota on tietenkin henkilön intelligenssin tai fysiikan avulla saavutetut teot. Saavuttaa ilman näitä huomiota on taitolaji eikä se yleensä onnistu ilma suhteita ammattimaisiin medioihin ja jos se onnistuukin sisältö voi olla hölynpölyä. Neljäs tapa saada huomiota on kivuta sisällyksettömän jankutuksen turhanpäiväisyyksien pitkiä tikkaita huuhaan taivaalle ja sieltä heitellä egomurusia itsensä päälle. Tällaisia henkilöitä on esiintynyt aivan viime aikoina.
Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa. Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin. Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa. Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...
Kommentit
Lähetä kommentti