Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella silmänpaine merkityt tekstit.

3907. Matemaatikko silmäkirurgia

Tässä seikotus tarkoittaa, että sekoitettiin vain kahta ei eri tippaa kerrallaan.    Muutoin vaihtoehtoja olisi tullut liian paljon. Sairastuin silmänpainetautiin eli glaukoomaan paineiden ollessa jopa 35 mmHg. Suurin paine oli 60. Paineita yritettiin alentaa usealla laserhoidolla poraamalla pieniä reikiä silmäkalvoon ja lopuksi kohtaan, joka säätelee painetta. Käytettiin seitsemää erilaista kerrallaan tippaa, mutta paineet eivät sanottavasti laskeneet, vaan olivat reippaasti yli 30. Viimeisen voimakkaan laser säteilyttämisen jälkeen lääkäri sanoi olevan toivoa, että paineet pienenevät noin kuukauden kuluttua. Näin ei kuitenkaan käynyt. Loppukäynnillä lääkäri totesi, että tämä kanssa on vain elettävä ja näkö voi säilyä kolme vuota. Eräänä iltana katellessani yöpöydän silmätippa pulloriviäni, mieleeni välähti, mitä jos kokeilisin kahden eri puollon tippa yhtä aikaa. Jos yksi kahden tipan sekoitus ei auta, mitä jos kokeilisin kaikkia seitsemän pullon kahden tipan sekoituksia. Ko...

3780. Silmänpaine normalisoitui kokeilemalla omatoimisesti kahden eri tipan sekoitusta

2580. Silmänpaine normalisoitui kokeilemalla omatoimisesti kahden eri tipan sekoituksia

2203. Kun vakavaan sairauteen mikää ei auta

     Sairastuin vuosituhannen vaiheessa silmänpainetautiin eli glaukoomaan paineiden ollessa jopa 35 mmHg. Suurin paine oli 60. Paineita yritettiin alentaa usealla laserhoidolla poraamalla pieniä reikiä silmäkalvoon ja lopuksi kohtaan, joka säätelee painetta. Käytettiin seitsemää eri tippaa, mutta paineet eivät sanottavasti laskeneet, vaan olivat reippaasti yli 30. Tämän jälkeen kävin usealla Suomen huippu silmälääkärillä heidän. Lääkäri lohdutti, että kyllä ne iän myötä alenevat ja onhan tiedän äidilläkin ollut silmän painetauti. Ei auttanut kuin myöntää, koska äiti oli sokeutunut.      Viimeisen voimakkaan laser säteilyttämisen jälkeen lääkäri sanoi olevan toivoa, että paineet pienenevät noin kuukauden kuluttua. Näin ei kuitenkaan käynyt. Loppukäynnillä lääkäri totesi, että tämä kanssa on vain elettävä ja näkö voi säilyä kolme vuota.      Mieleeni välähti koko pullorivi. Jos yksi ei auta, entä yhdistäminen. Yhtäkkiä kaikki tuntui nau...

2162. Silmän paineet tappissa, puolen vuoden päästä tavataan, kiitos

     Olin vuosituhannen vaiheessa tilanteessa, jossa silmän paineet eivät alentuneet kaikista mahdollisista hoitokeinoista huolimatta, annettiin monen kertaan lasersädetystä silmän nesteen säätelymekanismiin ja toivottiin sen elvyttävän painemekanismin. Kokeiltiin seitsemää erilaista silmätippaa ja mitattiin vaikutus viikon päästä. Paineet vaihtelivat 30-55. Silmänpaineeni kohosivat lopuksi 60:een. Olin perinyt äidin puolelta silmänpainetaudin.      Se hermostutti, koska äitini kohtalo oli ollut viettää molemmat lonkkansa murtaneena kaksi viimeistä vuottaan kuurona ja sokeana, yhteytensä ympäristöönsä kadottaneena sairaalan vuodeosastolla. Se oli hänelle painajaismaista ja tietenkin myös meille lapsille. Äitini oli pannut tippoja 20 vuotta ja silti seurauksena oli täydellinen sokeus. Harmaakaihi häneltä oli monen kertaa leikattu, mutta paine oli nujertanut silmäpohjan näkösolut ja niiden muka näön.      Yhtenä kuukautena siivotessani lääkek...

982. Pistoolilla silmään

Silmäsairaala Coronarian käytävä oli pitkä, seinän vieret täynnä harmaita, tyljä tuoleja. Olihan paikka entinen sotilassairaalla Tilkka. Vastaanottovirkailija hoiti jonoaan määrätietoisesti. Hän kysyi mahdollisimman kohteliaasti: ”Mistä tiedätte, että teillä on korkeat paineet?” Olin vähällä vastata, että siitä kun eräs kovasaninen nainen oli minua tarpeeksi höykyttänyt miehensä erottamisesta. Käydessä ilmi, ettei minulla ollut lähetettä, nainen ei epäröinyt hetkeäkään. Puhelunsa lopetettuaan hän melkein komensi minut istumaan käytävän tuolille odottamaan. Joku kutsuisi minut sisään. Hetken kuluttua ystävällinen valkotakkinen hoitaja otti huoneessaan painepistoolin esiin ja ampui huolellisesti molempiin silmiini. Paineet olivat 35 ja 36.

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *