Entinen kansaedustaja ja Helsingin kaupungin valtuuston nykyinen jäsen Osmo Soininvaara hämmentää Uuden Suomen verkkolehdessä 7.8. keskustelua työajan pidentämisestä. Kun lähietäisyydeltä katsoo Soininvaaran kannaottoja, saattaa olla, että mies taitavana poliitikkona vain pelmuuttelee tahallaan sumua vaikeasti hahmottuvan asian ympärillä. Hänen imagoonsa kuuluu käyttää luontevasti asiantuntijavaltaa, tuosta vain lonkalta rutiininomaisen yhteiskuntasopimuksen pikku ongelmassa. No, ehkä hän ojentaa vakavissaan auttavan kätensä ja hyvää tarkoittavat mielipiteensä neuvottelijoiden avuksi. Epävarmuuden lisääminen, kun epätotuuttakaan ei voi enempää viljellä, on joka tapauksessa oiva keino saada vastustajien rivejä hajalle. Soininvaara tuo hieman oudosti esille sen, että henkilön luovan työn yhtäjaksoinen tehokas kesto päivässä on vain neljä tuntia. Muiden muassa tästä syystä...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)