Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella keskitysleiri merkityt tekstit.


2217. Viime vuosisadan sotamme ja luokkayhteiskunnan muutos

     Sisällissodat ovat julmimpia sotia. Niissä hirmuteot eivät useinkaan rajoitu itse sotatapahtumiin, vaan myös jälkirangaistuksiin, kuten sortoon ja vainoamiseen. Sisällissotamme alkoi Pohjanmaan venäläisvaruskuntien aseistariisunnalla, mihin Mannerheimilla ei ollut sen alkaessa valtuuksia, heti myöhemmin kyllä oli. Julmuuksien tekeminen jatkui, vaikka sota oli tosiasiallisesti päättynyt keväällä 1918 punaisten tappioksi. Suomen marsalkan hiljaisella suostumuksella vankeja teloitettiin ja näännytettiin nälkään. Tämän seurauksena noin 10000 ihmistä kuoli.      Kansan kahtiajako näkyi vielä 1940-luvulla pieninä joka päivän oireiluna, kuten vähäisinä ilkeilynä ja tiettyjen sukukuntien kartteluna keskenään tai toisen sukukunnan kanssa.  Kerran kun oli saanut vähän paremmat ulkotamineet isoisäni hautajaisiin, eräs punikin poika tyrkkäsi minut vesiojaan. Tinkaamisen jälkeen hän sanoi syyksi, että minä näytin herrapojalta, mitä en todellakaan ollut. Sovim...

2102. Suomalaisuus on fiktiivinen käsite

      Sosiologi Anna Rastaksen mukaan suomalaisuutta on vain kieli. Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä on sanonut, että suomalaisuus muuttuu jatkuvasti ja niinpä pitäisikin puhua moni kulttuurillisuuden sijaan monimuotoisesta suomalaisuudesta.      Heidän mukaansa poliitikot sekä flirttailevat rasismilla ja että käyttävät sitä opportunistisena voimana ajaessaan omia etujaan.      Rasismi on perimältään pelkoa itseään kohtaan, joka ei uskalla kohdata erilaisuutta vähäänkin oudossa tai yllättävässä tilanteessa. Tällöin rasistille ei jää käteen muuta kuin herjaukset ja loukkaukset. Perussuomalaisten ja Sinisten jyrkän maahanmuuttovastaisen siiven toiminta on tuomittavaa. Jos se jäisi vain tavaksi erottua eliitistä, se ei olisi niin varallista, mutta joka tapauksessa vastemielistä.      Maahanmuuton lisääntyminen noudattaa maailman laajuista kaavaa. Väestö kasvaa yhdeksään miljardiin ihmiseen vuonna 2050. Kolmion Väli...

1958. Suomalaisuus on fiktiivinen käsite

     Sosiologi Anna Rastaksen mukaan suomalaisuutta on vain kieli. Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä on sanonut, että suomalaisuus muuttuu jatkuvasti ja niinpä pitäisikin puhua moni kulttuurillisuuden sijaan monimuotoisesta suomalaisuudesta.      Heidän mukaansa poliitikot sekä flirttailevat rasismilla ja että käyttävät sitä opportunistisena voimana ajaessaan omia etujaan.      Rasismi on perimältään pelkoa itseään kohtaan, joka ei uskalla kohdata erilaisuutta vähäänkin oudossa tai yllättävässä tilanteessa. Tällöin rasistille ei jää käteen muuta kuin herjaukset ja loukkaukset.      Perussuomalaisten jyrkän maahanmuuttovastaisen siiven toiminta on tuomittavaa. Jos se jäisi vain tavaksi erottua eliitistä, se ei olisi niin varallista, mutta joka tapauksessa vastemielistä.      Maahanmuuton lisääntyminen noudattaa maailman laajuista kaavaa. Väestö kasvaa yhdeksään miljardiin ihmiseen...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *