Maailmanpolitiikan muuttamisesta aiempaa öykkärimäiseksi on puhuttu viime kuukausina mediassa, politiikantutkijoiden, filosofien ja yhteiskunnallisten ajattelijoiden piirissä paljon.  Venäjä on lakannut olemassa valtio.  Diktaattori hallitsee apulaistensa kanssa Venäjä nimisen maa-alueen ihmisiä ja laitteita.  Kunhan kansa on kiltisti, korkeintaan nuoret miehet joutuvat sotaan tapettaviksi. Eilen avattu Kiinan kommunistipuolueen puoluekokous antoi lähtölaukauksen mahtailulle. Kolmannelle kaudelle valittu pääsihteeri Xi Jinping julisti maan kykenevän mihin tahansa, kun kansa etu on vaarassa. Taiwanin liittämien Kiinaan on vain ajan kysymys.   Pienet öljyvaltiot, kuten Qatar latovat ulkomaalaistyöläiset yöksi pinoon odottamaan seuraavan päivän hikisiä ponnisteluja.   Sheikkien valtaliepeitä hamuavat saavat hyvällä onnella ja suhteilla hamstrattua jenkkiauton alleen. Tuntuma vapaudesta on saavutettu autobaanan humistessa alla. On tunne, kuin he itse olisivat keksin...

Venäjän armeijasta tiedetään tietyllä tarkkuudella joitain sitä hyvin kuvaavia indikaattoreita ja piirteitä. Staattisen olemassaolonsa kannalta se on suuri. Sen miesvahvuus ja aselajien kirjo on myös iso. Kalustoa sillä on runsaasti. Se on sijoitettu oletettuihin strategisiin riskikohteisiin aikanakin niin, että kohteeseen saadaan kohtuullisessa ajassa sotilaallista kyvykkyyttä. Jos heikkoja kohti pitää etsiä, ne löytyvät seuraamalla Neuvostoliiton ajoilta, miten asevelvollisia koulutettiin ja miten heidät kutsuttiin taistelemaan isänmaan puolesta. Esimerkiksi kutsut Afganistania sotaan tulivat aivan yllättäen. Tavanomainen tapahan on, että julkisuudessa keskustellaan paria kolme kuukautta aiemmin, millaisia joukkoja mihinkin paikaan sota-alueelle tarvitaan ja samalla julkisuudessa kiertää erilaisia näkymiä, minkä tyyppiset joukot taistelevat missäkin ja millaista sotakalustoa joukoille on. Ei tietenkään mitä tarkkaa, mutta muutamia suuntaviivoja on tunnistettavissa tarkkaavaisille leh...

Arvostamaltani professori Heikki Patamäeltä oli HS:ssä huomion arvoienkirjoitus. Ei sen takia, että hän viitatessaan Niinistöön piti tätä jossain määrin ymmärtämättömänä Venäjän tarkoitusperissä, vaan Venäjän uudenalaiseen asemoitumiseen takia idän ja lännen välillä. Venäjän romahduksen jälkeen 1990-luvun alussa orastava demokratisoituminen tyssäsi Kremlin ja KGB:n liikemies ryhmän vallan haalimiseen. Kirjassaan Catherine Belton ”Putinin sisäpiirissä” kuvaa värikkäästi, miten omaisuus ja valta uudelleen jaettiin. Tämä seurauksena muutamat oligarkit joutuivat maanpakoon. Beltonin kirja on yksityiskohtia täynnä. Niitä on mahdoton todentaa, joten kirja on luettava epäluulo silmissäin. Mutta joka tapauksessa valta ja rahat jaettiin verhojen takana sulle mulle periaatteella. Jakojäännökseen joutuneet olivat huonoja liikemiehiä. Kuvaava on erään putinilaisen tokaisu. ”Vieläkö sinä siinä seisot, mars mars raha talkoisiin.” Ehkä suurin nykykäsityksiä vahvistava havainto on, että maata ei saa...

     Luonnollisesti Putin tuntee sivistyneenä ihmisenä Pyhän Viisauden Kirkon tarinan Kiovan Russista. Siihen kiteytyi ruhtinas Vladimirin aloittama työ vanhojen slaavilaisten pakanauskontojen korvaaminen ortodoksisuudella 1000-luvun alussa. Ruhtinas halusi muodostaa sinne toisen Bysantin.      Tästä on peräisin sanonta: Moskova on Venäjän sydän, Pietari sielu ja Kiova äiti.      Putinistinen länsiretoriikka ponnistaa tästä myytistä. Sitä tukee Putinin sukima ortodoksinen kirkko ja sen vahva vaikutusvalta Venäjän eri sosiaaliryhmiin laidasta laitaan.      Mitä todennäköisemmin Ukraina on Venäjän ja Yhdysvaltain välinen vaihtonappula. Jättämällä Venäjän Ukraina-projekti vain retorisen moittimisen tasolle Yhdysvallat saa Venäjältä jotain, esimerkiksi vapaita käsiä Irakissa, Iranissa tai Tyynen valtameren alueella.   Venäjän puolestaan saa vaikutusvaltaansa koko Ukrainan ja vapauksia Kiina-politiikassaan ...