Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella tilaajaryhmä merkityt tekstit.


384. Pureeko tieteellinen argumentointi hallituspolitikan suuntamisessa (VNK:n tiedote 362/2013)

Hallitus on linjannut yhteiskunnallista tukimusta merkittävällä päättöksellä 5.9.2013 (VNK:n tiedote 363/2013). Siinä todetaan: ”Perustetaan muun muassa strategisen tutkimuksen rahoitusväline, johon kootaan yhteiskuntapolitiikkaa ja yhteiskunnan toimintoja ja palveluja tukeva kilpailtu tutkimusrahoitus siten, että strategiseen tutkimusrahoitukseen on vuonna 2017 käytettävissä 70 miljoonaa euroa. Rahoitusta kohdennetaan tutkimukseen, jonka tarkoituksena on etsiä ratkaisuja merkittäviin yhteiskunnan haasteisiin ja joka palvelee esimerkiksi elinkeinoelämän uudistamista ja kilpailukykyä, työelämän kehittämistä ja julkisen sektorin kehittämistä”. ja edelleen ”Uudistuksella myös vahvistetaan valtioneuvoston yhteiskunnallista päätöksentekoa tukevaa tutkimus- ja selvitystoimintaa kokoamalla valtioneuvoston ja sen ministeriöiden käytettäväksi rahoitusta valtion tutkimuslaitosten budjettirahoitteisista tutkimusmäärärahoista asteittain vuosina 2014–2016 siten, että valtion...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *