Siirry pääsisältöön


2602. Aviorikoksiaan hän todisteli lukuisilla vingahduksillaan

Lottonumerojen esittäminen lehdessä ei ole uutinen, linjasi lehden uutispäällikkö. No ehkei ole, mutta tosi uutinen on Lotta Hintsan palaaminen vuorilta alas. Uutinen oli kissan korkuisin kirjaimin maan suurimmassa päivälehdessä. Mahtoi olla aikoinaan järisyttävä uutinen Zarathustran laskeutuminen vuorilta ja siinä samassa hänen jakamisensa ihmiset yli-ihmisiin ja heitä palveleviin ali-ihmisiin, mistä Hitler myöhemmin jatkoi.

Kaikki ihmiset tarvitsevat asuntoja yhteiskunnallisesta luokastaan rippumatta. Nyt niitä on näytillä Lohjan Hiidensalmen asuntonäyttelyssä. Siellä uutisten mukaan on pohja piirustuksiltaan pyöreitä asuntoja. Toivottavasti tämä pyöreän talon trendi kaikiallistuu, sillä pyöreä asunto on pinta-alaltaan maksimalinen sen suhteen, mitä voidaan rajata annetun piirin sisään. Esimerkiksi, jos naapurin isäntä lupaa antaa tontin, jonka rajojen yhteen laskettu pituus on 300 metriä, niin kannattaa juosta ympyrän kehää, jonka pituus on 300 metriä. Kehän pituus on pii x r ja pinta-ala r  x r toiseen.  Vastaavasti jos sinulla on kaksi neliömetriä kangasta ja sillä pitäisi tehdä mahdollisimman tilava tila, tila olisi pallo.

Joskus puhutaan maagisesta pallosta ilman, että tarkoitetaan jalkapalloa magiikka tässä tarkoittaa pallon juuri tätä ominaisuutta.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

3307. Ylen Jälkiviisaat raivostui

Karvala vetosi Kälviän kunnan kokeiluun, jossa pojat pantiin kanalaan katsomaan, kuinka kanat munivat ja pillin soidessa emäntä otti suurimmat munat ja vei ne punnittaviksi osuuskauppaan, jonka hoitaja lahjoitti ne illan hämyn tulessa ison talon palkollisille. Jäsenet Uljas, Perho ja Karvala kiivailivat, kuinka naiset ja ennen kaikkea tytöt eivät pääse eteen päin urallaan, kun pojat vievät työpaikat suuhunsa kuin mansikat metsiköstä. Tähän Uljas ehdotti, että pojille pitää perustaa oma matematiikka, joka sisältää vain ykkösiä ja nollia. Kaikki Jäsenet olivat samaa mieltä, että työssä pitää vallita tasa-arvo. Ja niinpä Uljas ehdotti, että kaikkein lantalapioiden varsi oli katkaistava saman mittaiseksi, koska kaikki tällä tavalla kaikki saisivat sontaa samalla mitalla. Tähän Karvala ei suostunut, vaan vaati superlapion käyttöön ottamista kaikille 40-vuotiaille poikamiehille, koska sillä tavalla heidän yhteiskuntakelpoisuutensa kehjettysi Ruotsin Reserviläisliiton vaatimalle tasolle. Tähä

3310. Ylen Jälkiviisaat oli hyvin vihainen Soinille

Ylen Jälkiviisaat oli viimoissaan, kun presidentiksi ei valittu kaikkien jyväjemmarien tuntemaa lihansyöjä Tehniä, vaan Studerius. Tämä mies on Soinin sanoin niin suuri, että mennessään Pohjanmaalle hänet pitää pönkätä latoon tunniksi ennen Laihian torin puhettaan. Saman latoon, jossa Sipilä harjoitteli valtiopäivien avauspuhettaan. Siksi siitä tuli sutta ja silppua, vaikka silppukone oli huollossa Keravalla. Kun kaikki alkaa mennä pieleen, siinä mene matalaksi myös Limingan pellot paljastaen samalla kepun suuren haaveen rakentaa mainitun pitäjän merenrantaan Euroopan suurimman lentokentän tuomaan kepun äänestäjiä Kongosta Kulmunia äänestämään. Tästä ladosta tulee myöhemmin pyhäinjäännös inspiroimaan, kuinka puolue paisuttuaan isoksi voi myös samoilla tulilla näivettyä sitruunaksi ilman, että äänestäjät eivät huomaa mitään, sillä niin suuri oli pelko vielä tupailloissakin.  Tällä välin kaikki nuoret miehet olivat jo Mäntsälän kohdalla menossa heinäseipäät olalla etsimään kesämökkejä, j

3237. Ylen eilinen A-talk oli Orpolle floppi, Henrikssonille timantteja

Ylen eilinen A-talk oli pääministeri Orpolle yhtä kujanjuoksua. Hän aloitti monta kertaa urheasti saman tosi virren, kuinka Suomi selviää vain työteolla velkaantumisen ollessa hurja 10 miljardin luokka vuodessa ja korkomenojen kivutessa lähes neljään miljardiin, jne. Saman aikaan Lindtmanin kertasi kerta toisen perään, kuinka yksinhuoltaja Liisalta viedään tuhkatkin pesästä, kun työttömyysturvasta leikataan ja yksinhuoltaja vähennystä typistetään ja ruoan hinta nouse pilviin ja saman aikaisesti rikkaiden verotus kevenee. Tämän levy pyöriessä jatkuvasti Lindtmanin sanoittamana Orpon ilme vaihteli uskollisen papin ja käytettyjen huonekalujen välittäjän ilmeiden välillä. Lopulta vieressä istuva Anna Maja Henriksson otti kylmästi Orpon paikan tämä jäädessä sivustakatsojaksi alkaen rauhallisesti kohta kohdalta käydä läpi, mitä hallitus tekee, jotta iskut eivät osuisi samoin köyhiin ja vähäosaisiin. Henriksson pelasti Orpon katastrofilta.  

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *