Siirry pääsisältöön

2376. Suomen suuruudenhullut tohkeissaan

     Pisara suuruudenhullutta sekoitettuna vainoharhaisuuteen on monen despootin välttämättömät edellytykset ns suurtekojen aikaansaamiselle. Rajojen kaatamisen ja suurvallan luomisen rakentamiselle pyritään luomaan kollektiivisen totuuden sävy. Hitler käytti symbolinaan Zarathustran vuorilta laskeutumista nostamaan yli-ihmiset valtaan ja muut orjikseen.
     Hitler matkustikin teollisuusmiesten kustantamalla lentokoneella Saksaa ristiin rastiin. Ennen laskeutumista hän määräsi pilottien kiertelemään koneella kaupungin yläpuolella ja sitten tekemään zarathustramaisen laskeutumisen kaupunkiin. Hän kävin Wagnerin oopperoissa ja otti niistä mallia, miten tehokas ja villitsevä puhe pidetään. Kotona harjoittelu jatkui. Leni Riefenstahl ohjasi propaganda elokuvan Tahon riemuvoitto natsien puoluekokoukselle 1935 Nurmbergissa. Kokous oli niin valtava. että lähiympäristö oli ulosteiden vallassa.
     Nicole Ceausescu oli romanialainen suuruudenhulluudessaan suuora kopio Hitleristä. Hän aidosti hämmästynyt, kun 1989 seisoessaan 1000 huonetta käsittävän linnansa parvekkeella huomasi kansan buuaavan eikä ylistävän häntä koko maan isää.
     Yleensä suuruudenhullujadiktaattoreita yhdistää lupaavasti alkanut maan uudistus. Sekä Hitler, Ceausescu ja jo Mussolini rakennuttivat teitä, ratoja ja asuntoja tarjoten miljoonille työpaikkoja. Vähän tämä jälkeen megalomania kypsyttää kovan jätkän. Teot kääntyvät kansan uhraamiseksi suurtekojen alttarille.
   
Suomessa suuruudenhulluus ei tällä hetkellä onneksi koske kuin korkeintaan vesistöväylähanketta ja siinäkin muiden rahoilla pelaamista. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

857. Ateneumin kadonnut taulu

Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

3335. Ylen Jälkipörssin näkemys työmarkkinatilanteesta

Avaruuden (X,Y) suljettujen joukkojen perhe on suljeta kanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin kanta, ja suljettujen joukkojen perhe on suljettu alikanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin alikanta. Apulause Topologien avaruus (X,T) on kompakti, jo0s ja vain jos sen jokaisella suljettujen joukkojen perheellä, jolla on äärellisen leikkauksen ominaisuus, on ei tyhjä leikkaus. Lähde: Walmannin kompaktisointi, 1971, Pekka Huttunen

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *