Siirry pääsisältöön

2368. Toisa Marppa Pyhän Paavin vastaanotolla

     Toisa Marppa on taas vauhdissa. Saiska lehden haastattelussa hän kertoi jo toipuneensa poseerausasennon tuottamista poskilihasten jännitystiloista ja paraikaa  asustelee poikaystävänsä kälyn, jo kuollen miehen autotallissa. Asumisoikeuden hän on saanut tähän tilaan pohjalaisten autokauppiaiden lopetettua toistaiseksi rännien asettamisen kulosaarilaisten talojen vinoihin ulkoseiniin, mistä Toisa oli saanut palkaksi pellit koiran koppinsa kattoon. Tosin Toisan täytyy vieläkin vastineeksi veloistaan pitää kaikissa jumppereissaan Martinin puukkomainosta.
    
Saiskan mukaan Toisaa on pyydetty konsultoimaan Ristijärjen kunnan hallitusta ulkoisessa mainonnassa kirkkoherran maineen puhdistamiseksi, kun tämän ja nuorisokuraattorin jalat oli nähty heinäsuovan alla päällekäin. Toisa oli kuitenkin kieltäytynyt asian, koska Toisan entinen kihlattu kunnaninsinööri oli uhannut muutoin johtaa likaveden vesitornin altaaseen, jos Toisan Perse Elleen Lens loistoauto ilmestyy edes naapuri kunnan alueelle.
   
Koska manageri oli sanonut, että Toisa on saanut maineensa turhan takia ja nyt näyttää menettää sen ansaitusti, niin Toisalla ei pitäisi olla mitään valittamista. Toisan pitää nyt vain keskittyä haastattelujen jakamiseen ja Tider kuvien lähettämiseen, ei reinojen miehille vaan tosi miehille. Hänen täytyy myös keskittyä siihen, että pääsisi paavin vastaanotolle tulevien syntiensä anteeksi saamiseksi. Vanhoja syntejä hänellä ei ole. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

857. Ateneumin kadonnut taulu

Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

3335. Ylen Jälkipörssin näkemys työmarkkinatilanteesta

Avaruuden (X,Y) suljettujen joukkojen perhe on suljeta kanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin kanta, ja suljettujen joukkojen perhe on suljettu alikanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin alikanta. Apulause Topologien avaruus (X,T) on kompakti, jo0s ja vain jos sen jokaisella suljettujen joukkojen perheellä, jolla on äärellisen leikkauksen ominaisuus, on ei tyhjä leikkaus. Lähde: Walmannin kompaktisointi, 1971, Pekka Huttunen

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *