Siirry pääsisältöön

3160. Pimpula pampula Orpopoika aja sinä karjasi kotiin, loiki itse....

Pimpula pampula Orpopoika aja sinä karjasi kotiin. Loiki itse kiviä pitkin, ettet putoa jokeen. Niinpä. Kun ollaan vielä aivan alussa, eikä ole edes tultu kehittämishorisontin ensirajoille, jotka kuitenkin tulevat räikeästi pintaan luonnontieteellisellä varmuudella muistuttamaan luottamuksen kuolevaisuudesta. Samaan aikaan Twitter pauhaa vahvistin päällä kaikenlaista roskaa esmerkkinä Tynkkysen twiitti Ylestä. Siinä ei ollut mitään sisältöä. 

Mutta vanhan lasten Aakkoskirjan leikkiralli paimenpojasta voi olla hyväkin väline parempaan hallitusohjelmaan Orpon puikkelehtiessa ongelmapöydästä toiseen. Ulkopäin ja kymmenen metrin päästä tarkasteltuna Orpon nykyisistä kivikasvoista näkee, että mies on pumpannut itsensä hallitusohjelman laatimiskiihkoon niin, että kaulassa rutisee. Kun Orpo on räsäyttänyt pelin alkamaan aluksi ylhäältä alas, hetken suojasään jälkeen piru astuu esiin yksityiskohdissa. Niinhän se aina tekee ja tekee nytkin. Se että Orpon porukka aloittaa niin painavasti ja vastaansanomattomasti ylhäältä alas, eikä ota huomioon sitä, että kullakin ministerillä on suuri toimivalta hallinnonalallaan panna toimeen hankkeita omin päin, vaikka hallitusohjelmassa olisi muuta todettu. Hyvä veikkaus on, että PS käyttää tämän hyväkseen opittuaan lisää hallitustyöstä muutamassa kuukaudessa.  On kuitenkin selvää, että omin päin kulkemisessa on rajansa, mutta omin päin kulkemisessa ministeriöissä ja virastoissa sekä sotealueilla voi yllättäen avautua eri asteista mahdollisuuksia ministeriöstä toiseen ja keskusvirastosta toiseen, jne. toimia omin päin.

Toisen kiven selkeys ja siloisuus selviää tai on selvinnyt niille, jotka kiertelevät runsaasti eri puolilla maatamme. Ihmiset on erilaisia, puhutaan eri murretta, ei olla pk-kiireisiä, elämän tyylit poikkeavat seutukunnasta toiseen, samoin arvot ja arvostukset. Suomi on paljon epäyhtenäisempi kuin kuvitellaan eri seutujen ihmisten arvoissa, avoimuudessa, elintasoissa, naapurisuhteissa, Epäyhtenäisyys  on jo alkanut heijastella siinä, miten neuvotteluista tiedotetaan. Monet vierastavat Orpon ulos päin suuntautuvaa kovan linjan johtamismallia. Kansa ei tykkää, kun sen elinoloja leikkaavassa miehessä ulospäin näkyviä gan,, rin piirteitä.

Toisen kohdan kivet saavat ansaittua lekalla hakkaamista irti ansioturvan leikkaamisesta. Tässä on julkisuudessa esitetty hyviä arvioita puoleen ja toiseen. Sen kehittämisellä voidaan lisätä jonkin verran työssä käyvien määrää, mutta työsuhteen laatu saattaa laskea. Eikö Tanskasta löydy tähän hyvää käytäntöä? Samaan kivikoriin kuluu pakolaiset. Yksi piru PS:lle tässä voivat olla terveyskeskuksissa liikkuvat pakolaiset viemällä kantasuomalisilta pois hoitopaikkoja. Ilmeisesti PS yrittää saada nopeasti pois maasta lopullisen kielteisen päätöksen saaneet.

Kaikkein liukkaimman kiven siirtämin on  vaikein. Kuuden + kolmen miljardin miljardin leikkaukset ovat utopiaa. Tämä konkretisoituu  pieniin piruihin ja soten massiivisuuteen ja sen keskenerätäisyyteen. Tuottavuustuloja ei tule. Niin sanotut yövartijatehtävistä ei voi leikata, koska tuomioistuilaitos, poliisilaitokset, tullilaitokset, jne ovat oikeusvarmuus- ja turvallisuusvaltion kannalta välttämättömiä. On hämmästyttävää havaita, kuinka parasta aikaa erääseen oikeusministeriön alaiseen keskusyksikköön ollaan juuri perustamassa matriisiorganisaatiota, jolloin tulee kymmeniä uusia päällikkö virkoja ja  muutoinkin näyttää, että kyseinen uudistus on tortta på torttan Jos eläkkeisiin puututaan, sillä on arvaamattomat seuraukset, koska samanaikaisesti ollaan nostamassa arvonlisäveroa, joka rankaisee eniten pienituloisia. 

Viimeisen kivenä voisi olla hallinnon tuottavuuden kehittäminen. Jos Suomessa olisi enemmän alan kokemuksia omaavia asiantuntijoita hoitaa tämä kohde, säästöt olisivat muutama sata miljoonaa euroa.  Olin vuosituhannen vaiheessa konsultoimassa Viron valtiovarinministeriötä. He käynnistyvät silloin maassa suuren koko hallintoa koskevan kehittämishankkeen. Monilta osin siinä on saatu hyviä tuloksia aikaan itsestäni riippumatta. Julkisella sektorilla johtamisen eräät fundamentit poikkeavat niin paljon yksityisestä, että täytyy suhtautua osin varauksin yritysten tarjoamiin malleihin.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

4080. Eilinen Ylen A-studion synkkäilmeisyys masensi

Eilinen A-studio antoi jo ilmapiiriltään esimakua, millainen sotilaspoliittinen tilanne Euroopassa vallitsee. Tilaisuudesta paistoi läpi vakavuus eikä hymyä juuri nähty. Drooni asiantuntija Mikko Hyppönen piti mahdollisena nostaa Suomen drooni tuotanto satoihin kappaleisiin päivässä samalla kun maallamme on myös kykyä valmistaa toimintatavoiltaan erilaisia laitteita eri tilanteisiin. Graniitin vakava Jyri Kosola suhtautui luottavaisesti puolustuskykyymme kenraali Timo Herrasen säestäessä vieressä teknologia asiantuntijoiden pätevyyttä.  Kun tarkastellaan Euroopan eri maita niiden suhtautumisessa puolustukseensa, ne eroavat toisistaan valtavasti. Espanja ja Portugali tuskin eväänsä väräyttävät Suomeen putoilevista drooneista, vaan iloinen virkistys huulillaan hörppivät päivittäisiä viiniannoksiaan. Italialta meni pysyvästi uskottavuus II maailmansodassa amerikkalaisten kävellessä parissa viikossa maan läpi etelästä pohjoiseen. Saksa rypee vieläkin viime sodan kärsimysliemissään uska...

3856. Ylen Jälkiviisaat ei meuhkannut, vaan oli Karvalan kynsien alla

Jälkiviisaat yritti olla reteellä ja laaja-alaisella päällä päättäen käsitellä koko Homo Companyin. Nato teemasta keskustellessa Janne Saarikivi nypi harvennutta kaljun alkuaan ja partaansa aivan kuin vertaillen, ovatko karvat kummassakin vielä saman harmaan sävyisä. Olihan ne, minkä teet. Jos Reetta Karvala ei olisi ollut tomera, Saarikivi olisi pitänyt meneillä olevaa aikaa outona monella tapaa. -Vasemmisto hallitus vie maamme Natoon ja joutuu tavalla tai toisella hoitamaan sairaanhoitajien lakon, totesi Saarikivi. Tämä jälkeen aina, kun Saarikivi yritti avata uuden keskustelun aiheen, Karvala torppasi se suoraryhtisenä. -Naton mennään, se on selvä, sanoi Karvala. Saarikivi venytteli pitkiä käsivarsiaan eteen ja taakse osoittaen näin, missä päin ovat imperfekti, preesens ja futuuri. Hän aloitti kuitenkin futuurista. Hän ajatteli näin. -Emme tiedä millaisia riskejä otamme mennessämme sotilasliittoon. -Yhtenä kauniina päivänä pataljoonan verran poikiamme komennetaan Kongoon, töräytti S...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *