Tunnettu tosiasia on, että mitä positiivisempi työyhteisön
ilmapiiri on, sitä paremmin viihdytään ja tulokset paranevat. Tähän
pääsemiseksi ei ole löytynyt viisasten kiveä, vaikka monesta näkökulmasta
asiaan on tartuttu kiinni. Ainakin 1960-luvulta lähtien aihe on tavalla tai
toisella kuulunut konsulttiyhtiöiden työkalupakkiin.
McRastor järjesti 1960-luvun lopulla seminaareja aiheesta nimellä Realionships between people in organzations, jos oikein muistan. Tasaseen tahtiin positiivisuuden kehittämien on ollut organisaatioiden kehityslistoilla joko itsenäisenä aiheena tai muuhun kehittämiseen ja valmentamiseen sisältyvänä. Tulokset eivät ole mairittelevia silloin, kun se on ollut erillisenä kehittämiskohteena.
Joudun yllättäen tuuramaan positiivisuutta pohtivassa seminaarissa kollegaani hänen sairastuttua. Kurssisihteeri kierreltyään käytävillä löysi minut istumassa joutilaan näköisenä huoneessani. Kieltäydyn jyrkästi. Lopulta kaikkien mahdollisen uhkailujen jälkeen ei auttanut muu kuin mennä siltä istumalta pitämään esitelmää positiivisuuden kehittämisestä TVH:n työyhteisössä.
Monet olivat ahavoituneita rakennusmestareita ja loput toimistohenkilökuntaa. Olin raapinut kasaan kaikki löydettävissä olevat esityskalvot kansioon. Se kainalossa marssin pöydän taakse mikrofoni kaulassa. Olin jo sen verran saanut kokemusta, etten aliarvioinut itseäni julkisesti.
Ehtimättä sanoa lausettakaan mustatukkainen mies takapenkiltä kysyi, uskotko itse, että jostakin murjottajasta saadaan positiivisesti asioihin suhtautuva ihminen. Olin ällikällä päähän lyöty, koska nyt juuri tajusin kurssin kestäneen jo neljä ja puolipäivää ja esitykseni oli tarkoitettu vetämään yhteen kurssin anti. Kirosin sisimmässäni kurssisihteeriä, joka todellisuudessa pyöritti ammattitaidolla kaikkia tähän aiheeseen liittyviä kurssiohjelmia.
Mustatukkaisen kysymys kääntyi minun pelastuksekseni, koska se vapautti minut viemään tämän osuuden läpi keskustelemalla. Olihan heitä jo möyhennetty lähes viikko positiivisuuden kehittämisellä.
Vain harvan mielestä positiivisuutta voi kehittää itsenäisenä irrallaan työyhteisön johtamisesta, johtamisvälineistä, työtavoista ja rutiineista sekä siellä noudatettavista pelisäännöistä. Vastaväittäjät, etupäässä edessä istuva silmälasipäinen nainen, puolustautuivat ihmisen muuntautumiskyvyllä ja käyttäytymisen sääntelyllä, mikä tietenkin joutuu koetukselle, jos esimiehet tai työtoverit käyttäytyvät asiattomasti.
Nuori nuoriso-ohjaajalta vaikuttava mies argumentoi järkevän tuntuisesti, että positiivisuus on persoonallisuuden osatekijä eikä persoonallisuutta voi muuttaa. –Et voi heittäytyä ekstrovertistä introvertiksi. Tämä jako pysyy koko ihmisiän, lopetti nuoriso-ohjaaja.
Nainen oikealta melkein suutahti, kun sanoi. –Ei tuo jako ole niin pyhä ja jyrkkä. Joku voi olla ääripäiden välissä keskellä janaa. Ja kaiken lisäksi joku murjottaja tyyppi saattaa olla hyvin positiivinen häntä kiinnostavassa asiassa. Onhan nytkin todistettu olevaan monta sukupuolta. Ho hoijaa, kuulu takaa. Nainen keskeltä. –Mehän keskustelemme lähinnä työelämän positiivisuudesta. Olis se kyllä hyvä, jos aina jaksais olla positiivinen, vaikka vauvan kakka haisee.
Tämän typpistä keskustelua jatkoimme koko loppuajan.
Kellon lähestyessä session päättymistä saimme väsättyä fläppitaululle seuraavat positiivisuusaksioomat:
McRastor järjesti 1960-luvun lopulla seminaareja aiheesta nimellä Realionships between people in organzations, jos oikein muistan. Tasaseen tahtiin positiivisuuden kehittämien on ollut organisaatioiden kehityslistoilla joko itsenäisenä aiheena tai muuhun kehittämiseen ja valmentamiseen sisältyvänä. Tulokset eivät ole mairittelevia silloin, kun se on ollut erillisenä kehittämiskohteena.
Joudun yllättäen tuuramaan positiivisuutta pohtivassa seminaarissa kollegaani hänen sairastuttua. Kurssisihteeri kierreltyään käytävillä löysi minut istumassa joutilaan näköisenä huoneessani. Kieltäydyn jyrkästi. Lopulta kaikkien mahdollisen uhkailujen jälkeen ei auttanut muu kuin mennä siltä istumalta pitämään esitelmää positiivisuuden kehittämisestä TVH:n työyhteisössä.
Monet olivat ahavoituneita rakennusmestareita ja loput toimistohenkilökuntaa. Olin raapinut kasaan kaikki löydettävissä olevat esityskalvot kansioon. Se kainalossa marssin pöydän taakse mikrofoni kaulassa. Olin jo sen verran saanut kokemusta, etten aliarvioinut itseäni julkisesti.
Ehtimättä sanoa lausettakaan mustatukkainen mies takapenkiltä kysyi, uskotko itse, että jostakin murjottajasta saadaan positiivisesti asioihin suhtautuva ihminen. Olin ällikällä päähän lyöty, koska nyt juuri tajusin kurssin kestäneen jo neljä ja puolipäivää ja esitykseni oli tarkoitettu vetämään yhteen kurssin anti. Kirosin sisimmässäni kurssisihteeriä, joka todellisuudessa pyöritti ammattitaidolla kaikkia tähän aiheeseen liittyviä kurssiohjelmia.
Mustatukkaisen kysymys kääntyi minun pelastuksekseni, koska se vapautti minut viemään tämän osuuden läpi keskustelemalla. Olihan heitä jo möyhennetty lähes viikko positiivisuuden kehittämisellä.
Vain harvan mielestä positiivisuutta voi kehittää itsenäisenä irrallaan työyhteisön johtamisesta, johtamisvälineistä, työtavoista ja rutiineista sekä siellä noudatettavista pelisäännöistä. Vastaväittäjät, etupäässä edessä istuva silmälasipäinen nainen, puolustautuivat ihmisen muuntautumiskyvyllä ja käyttäytymisen sääntelyllä, mikä tietenkin joutuu koetukselle, jos esimiehet tai työtoverit käyttäytyvät asiattomasti.
Nuori nuoriso-ohjaajalta vaikuttava mies argumentoi järkevän tuntuisesti, että positiivisuus on persoonallisuuden osatekijä eikä persoonallisuutta voi muuttaa. –Et voi heittäytyä ekstrovertistä introvertiksi. Tämä jako pysyy koko ihmisiän, lopetti nuoriso-ohjaaja.
Nainen oikealta melkein suutahti, kun sanoi. –Ei tuo jako ole niin pyhä ja jyrkkä. Joku voi olla ääripäiden välissä keskellä janaa. Ja kaiken lisäksi joku murjottaja tyyppi saattaa olla hyvin positiivinen häntä kiinnostavassa asiassa. Onhan nytkin todistettu olevaan monta sukupuolta. Ho hoijaa, kuulu takaa. Nainen keskeltä. –Mehän keskustelemme lähinnä työelämän positiivisuudesta. Olis se kyllä hyvä, jos aina jaksais olla positiivinen, vaikka vauvan kakka haisee.
Tämän typpistä keskustelua jatkoimme koko loppuajan.
Kellon lähestyessä session päättymistä saimme väsättyä fläppitaululle seuraavat positiivisuusaksioomat:
*positiivisuus on osa persoonallisuutta eikä sitä voi juuri muuttaa. Kehittää
jossain määrin voi.
*positiivista asennetta voidaan lisätä työelämässä ja sitä kautta myös arkielämässä
**hyvillä käytös- ja käyttäytymistavoilla
**tekemällä organisaatio kaikkiaan mahdollisimman selkeäksi, myös toimivalta -ja vastuusuhteiltaan
**vuorovaikutteisella ja palautetta antavalla johtamisella, joka tähtää yksikön tavoitteiden saavuttamiseen mutta, jossa johtaja ymmärtää, että ne saavutetaan joukkueena
**johtaja ei saa olla narsisti eikä kaikkitietävä. vaan apua antava valmentajatyyppi
*johtaja on keskeisessä asemassa ristiriitojen ratkaisemisessa, missä hänen täytyy olla tasapuolinen ja kaikkia osapuolia kuunteleva
*jos henkilö yleisesti suhtautuu asioihin negatiivisesti, suhtautumista voi muuttaa jossain määrin positiiviseen suuntaan irrallisilla mielentila harjoituksilla.
Päästyäni työhuoneeseeni huokaisin syvään ja kiitin mielessäni musta partaista miestä.
*positiivista asennetta voidaan lisätä työelämässä ja sitä kautta myös arkielämässä
**hyvillä käytös- ja käyttäytymistavoilla
**tekemällä organisaatio kaikkiaan mahdollisimman selkeäksi, myös toimivalta -ja vastuusuhteiltaan
**vuorovaikutteisella ja palautetta antavalla johtamisella, joka tähtää yksikön tavoitteiden saavuttamiseen mutta, jossa johtaja ymmärtää, että ne saavutetaan joukkueena
**johtaja ei saa olla narsisti eikä kaikkitietävä. vaan apua antava valmentajatyyppi
*johtaja on keskeisessä asemassa ristiriitojen ratkaisemisessa, missä hänen täytyy olla tasapuolinen ja kaikkia osapuolia kuunteleva
*jos henkilö yleisesti suhtautuu asioihin negatiivisesti, suhtautumista voi muuttaa jossain määrin positiiviseen suuntaan irrallisilla mielentila harjoituksilla.
Päästyäni työhuoneeseeni huokaisin syvään ja kiitin mielessäni musta partaista miestä.
Kommentit
Lähetä kommentti